AfterDawn logo

Arvostelu: Skullcandy Venue langattomat vastamelukuulokkeet

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Kuulokkeistaan tunnettu yhdysvaltalainen Skullcandy on julkaissut uudet langattomat Venue-vastamelukuulokkeet. Kuulokkeet sijoittuvat noin 180 euron hintaluokallaan malliston kärkipäähän, eli niiden pitäisi olla varustettu kaikilla herkuilla, joita valmistajalla on tarjota.

Ulkomuoto

Muotoilultaan Venuet ovat yllätyksettömät ja melko pelkistetyt, mikä ei välttämättä ole huono asia. Saimme testiin valkoisen mallin, jossa on muutama punertava yksityiskohta. Kupit ovat over-ear-mallia, mutta aika pienet, eli isompikorvaisten voi olla hankala saada kuulokkeita asettumaan mukavasti. Omaan päähän sain ne hyvin kun rauhassa asettelin. Kuulokkeiden pienuus voi joissain tapauksissa olla varmaan etukin: ehkä ne näyttävät ulkona kulkiessa vähemmän silmiinpistäviltä kuin massiivisemmat musiikkitoistimet.


Kun sopiva asento löytyy, ovat Venuet mukavat. Pehmustetta on tarpeeksi ja pannan kireys kohtuullinen. Kuulokkeet pysyvät hyvin paikoillaan. Molempien kuppien reunoilta löytyy painikkeita, joilla voi ohjata muun muassa vastamelua, virtaa ja äänenvoimakkuutta. Painikkeet on muotoiltu hyvin (keskellä on sormella helposti löytyvä syvennys), ja niitä voi käyttää ottamatta kuulokkeita pois päästä, mikä on tietysti ehdoton vaatimus käyttömukavuuden kannalta tämän hintatason laitteessa.



Pantaa säätäessä saa näkymään hieman metallia, mutta muutoin kuulokkeet ovat ulkokuoreltaan muoviset, eivätkä mitenkään kalliin tuntuiset. Tavanomaiset. Korvakuppien lisäksi päälakea vasten on pieni pehmustus, mutta ei todellakaan paksuimmasta päästä.

Kokoon Venuet eivät harmittavasti taitu, mutta mukana toimitetaan sentään suojakotelo, jossa kuulokkeet saa ehjänä kulkemaan vaikkapa matkalaukussa.

Tekniikka ja ominaisuudet

Kuulokkeet yhdistyvät Bluetoothilla ja niiden akun luvataan kestävän vuorokauden verran. Parin viikon testin aikana en ehtinyt alkulatauksen jälkeen kuluttamaan akkua loppuun kertaakaan. Harmittavasti käytössä on edelleen micro-USB-latausliitin, eikä jo pitkään markkinoilla ollut, kummin päin tahansa paikalleen sujahtava USB Type C. Venue-kuulokkeisiin saa halutessaan kytkettyä myös tavanomaisen 3,5 mm audiojohdon, joten pelkän langattoman yhteyden varassa ei tarvitse roikkua. Myyntipakkauksessa toimitetaan mukana niin latauskaapeli kuin audiopiuhakin.


Vastameluominaisuus on erinomainen, toimii hyvin esimerkiksi liikenteen seassa ja toimistoympräistössä. Tarjolla on myös Monitor Mode -toiminto, jolla vastamelun saa nopeasti pois käytöstä esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa, eikä kuulokkeita tarvitse välttämättä riisua.

Vastamelun saa päälle myös ilman että laittaa soimaan ääntä. Tätä säestää kylläkin huomattava kohina, joten jos haaveilee täydellisestä hiljaisuudesta niin sellaista Venuet eivät valitettavasti tarjoile. Ominaisuus on kuitenkin hyvä, ja sellainen jota ei löydy edes kaikista kalliimmistakaan luureista.


Kuulokkeiden painikkeisiin on saatu mahtumaan melko paljon ominaisuuksia, vaikka nappeja ei ole kuin viisi. Vasemmalla puolella on virta- ja ANC-painikkeet ja oikealla äänenvoimakkuuden säätö ja valintapainike. Virran kytkentä ja volumen säätö tuskin kaipaavat selityksiä, mutta lisäksi eri näppäimiä kerran, kaksi tai pohjassa painamalla voi pysäyttää, käynnistää ja kelata kappaleita, hypätä seuraavaan biisiin, vastata saapuviin puheluihin, aktivoida ääniavustajan, tarkistaa akun varauksen, kytkeä vastamelun päälle tai pois tai aktivoida Monitor Moden, jolla voi hiljentää musiikin ja sammuttaa vastamelun esimerkiksi jonkinlaisen kanssakäymisen ajaksi.


Ääneltään Venuet ovat tasapainoiset ja ilmavat. Tuntuu, että bassoa löytyy tarvittaessa, mutta se ei lyö yli. Kuuntelukokemus on miellyttävä, mutta ei vau-ilmiöitä aiheuttava suuntaan tai toiseen. Varmastikaan kyseessä eivät ole hifistelijän kuulokkeet, mutta keskiverto musiikin kuluttaja saanee rahalleen vastinetta.

Kuulokkeisiin on sisäänrakennettu myös Tile, eli erillisen sovelluksen avulla kuulokkeita voi paikantaa. Sovelluksella voi seurata tuotetta kartalla, mutta ilmeisesti ominaisuus luottaa pitkän matkan paikannuksessa muihin lähistöllä oleviin Tile-käyttäjiin. Lähistölle hukattuja kuulokkeita voi käskeä antamaan äänimerkin, jolloin vaikkapa sohvan alle sujahtaneet kuulokkeet löytyvät helposti.

Lyhyesti


Hintaansa (noin 180 euroa) nähden Venuet tarjoavat tyyliä, hyvää ääntä ja laadukasta vastamelua. Erityisesti viimeksi mainuttu toimii erinomaisesti. Istuvuuden ja ulkoisen miellyttävyyden arviointi on yksilöllistä, mutta mikäli ne sattuvat osumaan kohdalleen, ei Venueissa oikeastaan ole huonoja puolia. Tai no ehkä sen uudemman USB-liitännän voisi jo näissäkin ottaa käyttöön.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki