--->
AfterDawn logo

Luvut sen kertovat: Fortnite aiheuttaa eroja

Jami Virtanen Jami Virtanen

Epic Gamesin hittipeli Fortniten kerrotaan olevan yhä useammin syy erolle Britannialaisen avioerosivuston lukujen mukaan.

Fortnite on tämän hetken suosituin peli. Se on kerännyt 125 miljoonaa pelaajaa vuoden aikana ja tuottaa satoja miljoonia euroja kuukausittain. Pelaajat kertovat pelin olevan hyvin addiktoiva ja se tuottaakin internetiin jatkuvasti sisältöä pelaajien hermoromahdusvideoiden muodossa. Tosin Fortniten puolustukseksi, kyseessä ei ole ainutlaatuinen ilmiö vaan pelit jo ennen Fortniteä ovat vastaavanlaisten videoiden materiaalina toimineet.

Pelin suosiosta johtuen, ei ole vaikea kuvitella, että ennen pitkään se on aiheuttamassa myös parisuhteiden kariutumisia. Liiallinen pelaaminen on jo pitkään ollut parisuhteiden päätymisen syynä. Nyt Iso-Britanniasta on tullut lukuja, joiden perusteella liiallinen Fortniten peluu on kasvava syy avioerohakemuksissa. Brittiläinen Divorce-Online raportoi sen vastaanottaneen 200 erohakemusta joissa on kerrottu Fortnite-addiktion tai muun pelin olevan yksi syistä eroon.

MAINOS


- Nämä luvut ovat noin viisi prosenttia 4 665 hakemuksesta jotka olemme käsitelleet vuoden alusta lähtien, kertoo Divorce-Online sivullaan, joka kertoo olevansa yksi suurimmista toimijoista alalla Britanniassa.

Pelit kuten Fortnite ovat mukavia pelata ja varmasti välillä myös turhauttavia, joskus jopa raivostuttavia. Jos Fortnite, tai joku muu peli, aiheuttaa ongelmia parisuhteessa, suosittelemme pistämään sen hetkeksi paussille. (Pelin, ei parisuhteen)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki