AfterDawn logo

Marvel's Spider-Man julkaistiin yksinoikeudella PS4-konsolille

Jami Virtanen Jami Virtanen

Pitkään odotettu uutuuspeli Marvel's Spider-Man julkaistiin tänään yksinoikeudella PS4-konsolille.
Peli on Marvelin ja pelistudio Insomniac Gamesin yhteistyön tulos. Pitkän linjan pelinkehittäjä Insomniac Games tunnetaan muun muassa peliklassikoista kuten Rachet & Clank ja Spyro the Dragon, jotka debytoivat aikoinaan jo ensimmäisillä PlayStation-konsoleilla. Nyt julkaistava Marvel's Spider-Manin luvataan vievän Insomniacin jälleen uudelle tasolle, herättäen sekä sarjakuvista tutut hahmot että New York Cityn eloon yhdessä pelintekijöiden kunnianhimoisimmista tuotoksista.


New Yorkiin sijoittuva tarina lupaa esittelevän aiempaa kokeneemman, uudenlaisen hämähäkkimiehen, Peter Parkerin. Päähenkilön, joka on taistellut jo vuosia rikollisuutta vastaan. Pelaaja pääsee kukistamaan pahiksia aidon toimintaelokuvan tyyliin, akrobaattisissa, kaupunkiympäristöön sijoittuvissa taisteluissa, sekä liikkumaan seitin varassa pitkin pilvenpiirtäjiä ja kaupungin katuja. Pelissä nähtävä Spider-Man ei ole enää mikään keltanokka, vaan konkari, jonka monipuoliset liikesarjat ja hahmonkehitysmahdollisuudet luvataan pitävän pelaajan pitkään otteessaan.

MAINOS


Peli on kerännyt ensiarvosteluissa runsaasti kehuja. Kansainvälisesti arvostetulla Metacritic-sivustolla peli on saanut arvosanan 87/100, mikä asettaa teoksen suoraan PS4-pelien kärkijoukkoon. Marvel's Spider-Man on saatavilla PlayStation 4 -konsolille 7. syyskuuta. Pelin suositusikäraja on 16 vuotta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Tätähän me halusimme? LG julkisti mikroaaltouunin, jonka ovessa on 27-tuumainen näyttö

AfterDawn

Tässä vuoden 2024 myydyimmät puhelimet Suomessa

Puhelinvertailu

YouTube ottaa käyttöön Netflixin aikanaan hylkäämän toiminnon - "yllätä minut"

AfterDawn

Applen Siri kuunteli salaa käyttäjiään jopa lääkärikäynneillä, "vahingossa" - Apple maksaa korvauksia

Puhelinvertailu

Metan haave: Facebookissa ja Instagramissa on pian tekoäly-käyttäjiä, jotka seuraavat sinua ja julkaisevat sisältöä

AfterDawn

Uusi Android? Asenna ainakin nämä sovellukset!

Puhelinvertailu

Omistatko Volkswagenin, Audin tai Skodan? Valtava sähköautojen tietovuoto koskee sinuakin

AfterDawn

Viivakoodit saattavat kadota kaupan tuotteista jo kahden vuoden päästä

AfterDawn

Tekoälyn mittakaava on hurja: Microsoft aikoo käyttää 77 miljardia datakeskusten rakentamiseen - pelkästään tänä vuonna

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki