AfterDawn logo

Google antaa ulkopuolisille mahdollisuuden nuuskia Gmail-viestejä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Muutama päivä sitten Wall Street Journal kertoi kuinka Google sallii useille ulkopuolisille sovelluskehittäjille pääsyn Gmail-käyttäjien sähköposteihin. Tarkoituksena on suoda ulkopuolisille kehittäjille mahdollisuus treenauttaa ja testata erilaisia algoritmeja todellisella aineistolla.

Google itse ilmoitti jo vuosi sitten, että se on lopettanut Gmail-käyttäjien sähköpostien kyttäämisen, joten sähköpostiin tulevat viestit eivät enää ohjaa Gmailin mainoskohdennusta. Tietoa käyttäjästä kerätään muilla tavoilla. Valikoiduille kolmansien osapuolien kehittäjille Google on kuitenkin antanut luvan päästä käsiksi käyttäjiensä sähköposteihin.

Wall Street Journalin jutussa käytäntöä kuvattiin "alan likaiseksi salaisuudeksi". Google myönsi menettelevänsä näin, mutta ainoastaan jos käyttäjältä itseltään on saatu hyväksyntä viestien seuraamiseen. Lisäksi Google valitsee yhteistyökumppanit, joille annetaan pääsy dataan. Blogikirjoituksessaan Google vakuuttaa, että valitut kehittäjät arvioidaan tarkasti monivaiheisessa prosessissa, jotta kuka tahansa ei pääsisi nuuskimaan ihmisten sähköposteja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki