AfterDawn logo

Lukkomarkkinat murroksessa – Maineikas Assa Abloy osti älykotiosaamista

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

IoT ei ole selvästikään jäämässä pelkäksi markkinatrendiksi, vaan se näyttäisi ainakin joillakin aloilla olevan kasvua kiihdyttävä voima. Näin näyttäisi käyvän ainakin lukkomarkkinoilla, sillä vanha ruotsalainen lukkoyhtiö Assa Abloy on päättänyt ostaa amerikkalaisen älykotien turvaratkaisuja kehittävän August Homen.

August Homen tuotevalikoimiin kuuluu erilaiset ovien lukitusjärjestelmät, joita voidaan etäohjata esimerkiksi älypuhelimen kautta. Lukitun oven avaamiseen ei tarvita avaimia, vaan oven saa auki lähistöllä olevan älypuhelimen kautta. Toisaalta kotiväen ei tarvitse juosta ovelle avaamaan ovea, kun lukon voi aukaista etänä älypuhelimen kautta.

Älykkäiden turvaratkaisujen kohdalla herää luonnollisesti tietomurtokestävyyteen ja tietosuojaan liittyviä kysymyksiä. August Homekin on päässyt otsikoihin hakkerointiuutisten kautta, vaikka se onkin vasta reilu viisi vuotta vanha yhtiö. Assa Abloyn lukot ovat taas hyvässä maineessa murronkestävyyden osalta, joten teknologisissa yrityskaupoissa se joutuu ottamaan hienoisen maineriskin.

1 KOMMENTTI

JamesPotkukelkka1/1

Eli ei näillä näkymillä ole tulossa Suomeen asti kun tuo ei tuotteena ihan taivu meillä kotimaan peruslukkoihin. Ostavat EA:n tavoin kilpailevat yritykset pois ja sulauttavat tietyt osat itseensä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki