AfterDawn logo

Korkein oikeus kieltäytyi piraattikirjejutusta – Alhaiset korvaussummat jäivät voimaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Suomen ensimmäinen Hedman Partnersin piraattikirjetehtailun kirvoittama oikeusjuttu on saanut päättynyt, kun korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa markkinaoikeuden päätökselle.

Kyseinen niin sanottu case Kapteeni Flint alkoi vuoden 2016 toukokuun alussa kun markkinaoikeus aloitti jutun käsittelyn. Hedman Partners vaati vastaajalta yhteensä 8500 euron korvauksia, kun vuotta aikaisemmin lähetetyssä kirjeessä juttu oltiin valmiita sopimaan 2500 eurolla. Heinäkuussa 2016 markkinaoikeus linjasi kohtuullisen korvauksen olevan 50 euroa per TV-sarjan jakso ja 100 euroa elokuvalta, joten korvaussumma jäi vain 600 euroon.

MAINOS


Maksettavaa tuli kuitenkin paljon enemmän, sillä myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut tulivat vastaajan kontolle. Summa kirpaisi jo enemmän, sillä oikeudenkäyntikulut olivat 31 000 euroa.

Oikeudenhaltijat eivät olleet tyytyväisiä alhaisiin korvaussummiin, joten ne hakivat korkeimmalta oikeudelta valituslupaa, mutta tätä lupaa ei nyt saatu.

Tämän vuoden alussa markkinaoikeus antoi toisen päätöksen vastaavassa piraattikirjetapauksessa. Tällä kertaa käsittely päätyi kirjeen saaneen kannalta onnellisesti, sillä vaikka hänen yhteyttä oli käytetty sisältöjen laittomaan jakamiseen, niin todisteet eivät kuitenkaan riittäneet osoittamaan, että yhteyden omistaja oli itse jakanut sisältöjä.

Toinen piraattikirjetehtailua hankaloittava päätös saatiin tänä kesänä, kun markkinaoikeus päätti tiukentaa tulkintaansa tekijänoikeuslain 60 a §:ään. Markkinaoikeus ei enää suostunut velvoittamaan teleoperaattoria luovuttamaan IP-osoitteen omistajan yhteystietoja oikeudenomistajille, sillä kuvailtu loukkaus ei ollut tarpeeksi merkittävä, kuten edellä mainitussa pykälässä vaaditaan.

6 KOMMENTTIA

Laserman1111/6

Hahahah Oikein niille :D DRM on muutenkin täysin turha, ihmettelen miks DRM ei oo laiton, koska siitä on niin paljon haittaa kaikille ja noi yhtiöt jotka vahtii noita niin tekee aina melkein lähes laittomia liikkeitä koskien noita "piraattijuttuja" Ei se piratoinnin estäminen lopeta mua piratoimasta, piratoimisella katson että onko se sovellus/musiikki/peli tai video rahan arvoinen. Ei mikään Youtube videiden tai trailer versioi yleensä kerro läheskään sitä koko kuvaa.. Elikkä lyhyesti sanottuna "ostan sit jos katson sen rahan arvoiseksi ja piratointi on vain hyvää mainosta!"

avthein2/6

Tekijänoikeusfasistinen ja tekijänoikeustotalitaristinen perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien raiskaaminen on todellakin syytä lopettaa. SAiraanloinen ahneus ja spekulatiivisten voittojen menettämisen uhka eivät todellakaan kuulu omaisuudensuojan piiriin. Kuten ei sekään että ehkä joku uusien työkalujen myyjä menettäisi tulojaan kun ihmiset lainaavat tai ostavat käytettyjä työkaluja.

pentsu3/6

Ihan täysin en ymmärtänyt vuodatustasi. Erityisesti jäi epäselväksi kenen ihmisoikeuksia on loukattu, sekä se että milloin käytettyjen mediatallenteiden myyminen tai lainaaminen on kriminalisoitu?

Lumikki4/6

Kyllä tuossa vähän epäselväksi jäi mitä tarkoitetaan noilla asioilla. Puhumattakaan että ei asiat ole niin yksioikoisia. Molemmat tahot tekee haittaa yhteiskunnalla omilla toimillaan.

Itse en keksi mitään muuta ihmisoikeuteen loukkavaa kuin että ohjelmistot joita "pakotetaan" käyttämään DRM takia, usein myös loukkaavat ihmisten yksittyisyyttä. Esimerkiksi keräävät ihmisten laitteista ja käyttötavoista tietoa.

Mitä tulee taas tallenteiden myyminen ja lainaaminen. Niin kyllä se on osittain kriminalisoitu silloin kun kyse on puhtaasta digitaalisesta mediasta. Sitähän se median jakaminen on, muille lainaamista tai myyntiä. Sinä tietysti viittaa tässä fyysiseen mediaan jota ei ole kriminalisoitu, koska se antaa tekosyitä rahastaa asialla. Todellisuudessa fyysistä mediaa tapetaan pois kovaa vauhtia.

Tuossa siis kyse siitä että laki sallii omaan käyttöön, mutta toisaalta sisällönomistajat yrittävät estää sillä DRM:llä sen oman käytön. Tai sallia sen käyttö vain niillä rajoituksilla kuin sisällönomistaja haluaa, joka ei ole sama mitä se kuluttaja haluaa.

Mutta kuten sanoin ei tämä asia näin yksinkertaista ole. Jokaisella asialla on hyvät ja huonot puolensa.

Minusta koko oikeuslaitos käsittelykäytäntö pitäisi muuttaa siten että jos oikeuden käsittelykulut tulevat olemaan arviolta suuremmat kuin itse asia taloudellisesti niin oikeus ei saisi ottaa koko asiaa edes käsittelyyn. Kyse on tällöin liian pienestä asiasta josta aiheuttaa vain jollekin osapuolelle suuret taloudelliset tappiot pienen asian takia. Käytännössä siis jos asia on alle 10 000€ niin oikeus ei ottaisi asiaa edes käsittelyyn. Tällaisen asiat pitäisi hoittaa viranomaisten taholta sakottamisella.

jartar5/6

Onhan se oikeuden irvikuva kun jutut viedään oikeuteen asianajotoimistojen voittojen maksimoimisen vuoksi. 31 000 euron kulut siksi, että voidaan veloittaa 600 euroa.

Harmillinen juttu oikeusmurhan uhriksi jääneen kannalta. Hyvänä puolena on kuitenkin se, että rahastuskirjeiden lähettely loppuu tähän. Ei operaattorit ole niin tyhmiä, että hyökkäisivät omia asiakkaita vastaan, joten yhteystietoja ei enää ilmoiteta. Operaattoreiden voiton tavoittelu kerrankin hyödyttää asiakkaita...

malke6/6

Siis eikös näissä jutuissa ole kyseessä jakaminen. Eli mites se lataaminen?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Hill Climb Racing nousi yli 2,5 miljardilla latauksella maailman ladatuimmaksi mobiiliajopeliksi

Puhelinvertailu

IT-jätin perustaja: Viikonloppujen keksiminen oli virhe, vaatii 70-tuntista työviikkoa - "luo työpaikkoja"

AfterDawn

USB-C -liitännän käyttö useissa laitteissa pakollista 28.12.2024 lähtien

AfterDawn

Kohta alkaa tulemaan tekoälyllä kirjoitettua koodia ja paljon: GitHub Copilot -tekoälystä tarjolle myös ilmaisversio

AfterDawn

Kauan odotettu kilpailu alkaa: Googlen kanssa kilpaileva sovelluskauppa esiasennetaan miljooniin kännyköihin, pian myös iPhoneille

Puhelinvertailu

Kahden OnePlussan mallin hinnat romahtivat vielä Black Fridaytakin alemmas - todella hyvä lahjavinkki 169 eurolla!

Puhelinvertailu

Epäily: Suomalaisiin uutissivustoihin tehty tietoturvahyökkäys - Lukijoita käsketään vaihtamaan salasanat välittömästi

AfterDawn

OP:n mobiili- ja verkkopankki ovat nurin - myös vahva tunnistautuminen jumissa (päivitys 18:59: palvelut toimivat taas)

AfterDawn

Hyvää tarkoittava laki, typerä toteutus: Sadat keskustelualueet sulkevat ovensa Britanniassa

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki