AfterDawn logo

Ensi-iltaelokuvat kahdessa viikossa iTunesiin? Se voi tapahtua jo ensi vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Yhdysvaltalaiset elokuvastudiot ovat aloittaneet neuvottelut suurien digitaalisten elokuvavuokraamojen kanssa uutuuselokuvien tarjolle tuonnin nopeuttamiseksi. Ajatuksena on, että elokuvia voisi vuokrata digitaalisesti jo muutama viikko ensi-illan jälkeen.

Nykyisin elokuvat saapuvat digitaalisiin kauppoihin ja vuokraamoihin vasta sen jälkeen kun niiden teatteriesitykset ovat loppuneet tai ainakin loppumassa. Tämän jälkeen elokuvat saapuvat kauppoihin myös DVD- ja Blu-ray-kopioiden muodossa. Hollywoodin uuden suunnitelman mukaan uudet elokuvat voisivat ilmestyä nettivuokraamoihin pian ensi-illan jälkeen – viive voisi olla vain kaksi viikkoa.

Tuoreiden elokuvien katselu kotoa käsin ei ole kuitenkaan halpaa lystiä. Bloombergin mukaan elokuvastudiot ovat pohtineet jopa 30–50 dollarin hintalappua uutuuselokuvien vuokrille. Hinta tippuisi sitä mukaa kun elokuvan julkaisusta kulunut aika kasvaa. Esimerkiksi yli kuukauden vanhat elokuvat voisivat maksaa 30 dollaria.


Yksi potentiaalinen yhteistyökumppani voisi olla esimerkiksi Apple, joka vuokraa parhaillaan elokuvia iTunesin kautta. Vuokraamoiden kanssa tehtävän sopimuksen avulla elokuvastudiot saavat paremman neuvotteluaseman elokuvateatteriketjuihin nähden. Noin 50 prosenttia elokuvan tuottamasta liikevaihdosta on peräisin teatteriesityksistä. Liiketoimintamallin muutoksella voi olla suuria vaikutuksia elokuvien tuottoon – suuntaan tai toiseen.

Elokuvastudiot saattavat Bloombergin mukaan testata uutta jakelumallia ulkomailla ennen kuin ottavat sen käyttöön Yhdysvalloissa.

2 KOMMENTTIA

trooper781/2

30€ yhdestä elokuvavuokrauksesta /FP ...ja tuon systeemin kehittelijöille siis maksetaan ihan oikeaa palkkaakin LOL

Lumikki2/2

Ajatus on ihan oikein mutta se pilattiin ylihinnoitelulla. Liiketaloudessa kuluttajalle on kolme tärkeää tekijää.

1. Saatavuus
2. Hinta
3. Laatu/toimivuus

Jos yksinkin näistä asioista ei ole kunnossa niin koko homma ei toimi kunnolla.

Tähän asti viihdeteollisuus on ollut ongelmissa kaikkien noiden asioiden suhteen. Joista suurin ongelma on ollut saatavuus ja pienin hinta. Nyt ne yrittää korjata saatavuus ongelmaa ylihinnoittelulla mutta tekee samalla hinnasta sen uuden ongelman. Yksinkertaisesti sanottuna sisällönomistajat eivät opi mitään. Jatkavat vuodesta toiseen täydellistä töppäilyjään ja sitten valittavat kuin vanhat ämmät piratismista joka on väistämätön seuraus heidän omista valinnoista.

PS: Kun itse vuokraan elokuvaa niin jos se maksaa 5€ niin se jää vuokraamatta. Yleensä vuokraus hintani on 3€ tai alle, joskus 3,3€. Joten onnea vaan 10 kertaisille hinnoille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki