Jenkkifirma asentaa kaikille työntekijöilleen mikrosirut - lupaa ettei seuraa heitä
Yhdysvaltalainen Three Square Market aikoo istuttaa jokaiseen työntekijäänsä riisinjyvän kokoisen mikrosirun. Skenaario, joka kuulostaa tutulta monista tulevaisuuteen sijoittuvista dystopiaelokuvista, on ainakin toistaiseksi vapaaehtoinen.
Yhtiön toimitusjohtajan mukaan siru asennetaan peukalon ja etusormen väliin, ihon alle. Mikrosirun avulla työnrekijät voivat mm. kirjautua yhtiön tietokoneille, avata ovia ja suorittaa maksutapahtumia. Yhtiö vertaa bioimplanttiaan kännyköiden ja maksukorttien lähimaksuun, vain henkilökohtaisempana muotona.
Yhden sirun asennus maksaa noin 300 dollaria ja on, kuten yhtiö painottaa, täysin vapaahetoinen. Vapaaehtoisuudesta huolimatta yhtiö kehuu kiinnostuken olevan valtaisaa yhtiön työntekijöiden keskuudessa ja useimmat ovat ilmoittautuneet vapaaehtoiseksi projektiin.
Yhtiö lupaa myös, ettei se käytä sirua työntekijöidensä seuraamiseen.
7 KOMMENTTIA
muppis1/7
Ja lehmät lentää..
Mitä muuta varten kulkulätkät on kuin sitä, että seurataan kuka kulkee ovista ja minne? Ei välttämättä aktiivisesti, mutta logiin jää ihan tietoturvasyistä merkintä kuka on kulkenut mistäkin.
G0lden_Kebab2/7
Siinäkohtaa kun työnantaja menee ihon alle kirjaimellisesti niin otan ainakin itse loparit.
jartar3/7
Aivan totta. Kulunvalvonnan koko idea perustuu jäljitettävyyteen.
Uutisessa olevien tietojen perusteella homma ei kuitenkaan jää pelkästään tähän.
Sirussa on GPS joka mahdollistaa sen, että yritys tai laitteen hakkeroiva taho voi jäljittää sirun käyttäjän jokaisen askeleen.
Kulun valvontaa, ovien avausta, kirjautumista eikä maksamista varten tarvita kyseistä piiriä. Miksi piirissä olisi GPS ellei tarkoituksena olisi seurata työntekijän liikkeitä?
G0lden_Kebab4/7
GPS+Netti = Ei seurata, haha.
pentsu5/7
Joku tässä jutussa mättää. Ymmärtäisin sirun toimivuuden jos kyseessä olisi RFID-tagi. Mutta tuo gps... Jutussa puhuttiin "riisinjyvän" kokoisesta sirusta. Sanoisin että jaskapuhetta. Mistä siru saa tarvittavan energian toimiakseen?
jartar6/7
Uutisessa sanottiin puhuttiin mahdollisuudesta GPS monitorointiin. Mitä se sinun mielestäsi sitten tarkoittaa, ellei GPS sirua?
jartar7/7
Oikeassa olet. Olisi pitänyt linkittää alkuperäiseen uutiseen, eikä tuohon softopedian juttuun missä fakta ja fiktio olivat menneet sekaisin. Oli kyllä laiskasti tehty juttu . Ihan selvästi luki alkuperäisessä uutisessa, että sirussa ei ole GPS:ää.
http://kstp.com/news/wisconsin-company-...market/4549459/
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT