AfterDawn logo

Britannia piilottaa nettipornon alaikäisiltä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Britanniassa aiotaan piilottaa nettiporno kaikilta alaikäisiltä ensi keväänä. Mahdottomalta tuntuva toimenpide toteutetaan käytännössä vaatimalla aikuisviihdepalveluita ottamaan käyttöön maksukorttitarkistukseen perustuva ikävarmennusmenetelmä.

Tällä tavalla brittipoliitikot toivovat tekevänsä Internetistä aiempaa turvallisemman paikan alaikäisille. Alaikäiset eivät näkisi netissä aikuisviihdettä ennen kuin täyttävät 18-vuotta, paitsi jos he rekisteröityvät palveluihin vaikkapa vanhempien maksukorteilla. Ikätarkistus on osa jo hyväksyttyä Digital Economy Act -lakia ja varmennusvaatimus aiotaan ottaa kattavasti käyttöön huhtikuussa 2018.

Varmennusta on vastustettu muun muassa yksityisyydensuojan takia. Nettipalveluihin syntyy tietokannat henkilöistä ja niihin liitettävistä mieltymyksistä, joiden vuotaminen julkisuuteen voisi haitata ihmisten elämää hyvinkin paljon. On myös melko kyseenalaista miten pääsyä aikuisviihteeseen aiotaan käytännössä kontrolloida. Aikuisviihteeseen pääsee monien sellaistenkin palveluiden kautta käsiksi, mitkä eivät suoranaisesti edes liity nettipornon levitykseen.

3 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/3

Plus:

Haluaisin kovasti tietää miten Birtannia aikoo vaikuttaa jokaiseen (varmaan miljoonaan?) eri "alan" sivustoon/sivustoon jossa materiaalia siten, että pakottaisi heidät laittamaan tunnistuksen. Koska jos sivua hostataan muualta kuin Britanniasta (esim. jenkit) heillä ei ole juuri mitään vaikutusvaltaa niihin. Tarkoittaako tämä siis vain briteissä hostattuja sivuja? (niitäkin tuhansia).

Eipä tule onnistumaan kun joidenkin parin isomman brittisivuston kohdalla maksimissaan.

Ettäkö jokainen Pornosivusto laittaisi maksukortti tunnistuksen kun britannia niin käskee? vai blokkaako britannia suoraan kaikki porno sivustot ja sallii ne joilla tunnistus? Kuka näitä "päättää" ei tajua miten netti toimii...

jartar2/3

Tuo on kuolonisku brittiläisille pornon tuottajille ja siihenhän tässä varmasti pyritäänkin. Maksukortilla selaaminen antaa kiristäjille hyviä välineitä, jos tunnukset joutuu vääriin käsiin. Niiden avulla kun voi selvittää käyttäjien arkaluontoisia mieltymyksiä.

Kaikista viisainta on brittiläisten tuottajien siirtää tuotanto muihin maihin ja jättää maksukortti pakotukset pois käytöstä...

tonttila3/3

Pian suomessakin pankkitunnuksilla pornhubiin yms. Ihan vaan terroristien takia me tälläinen hallituksessa kehiteltiin... Taas vpn:lle yms tilausta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki