AfterDawn logo

Razer osti legendaarisen Star Wars -äänentoistoluokittelijan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

PC-pelaamiseen erikoistunut lisälaite- ja tietokonebrändi Razer on ostanut korkealaatuiseen äänentoistoluokitukseen erikoistuneen THX:n. THX perustettiin 1980-luvulla varmistamaan elokuvateattereiden äänentoistojärjestelmien sopivuus Jedin paluu -elokuvan ääniraidan kanssa.

Yrityskauppa ei tuo muutoksia THX:n ydinliiketoimintaan, joka on yhtiön perustamisesta lähtien ollut suurten tilojen, kuten elokuvateattereiden, äänentoistojärjestelmien laatuluokitus. Toimintaa on myöhemmin laajennettu myös kuvalaatuluokitukseen. THX on lisäksi tuottanut sertifiointipalveluita kuluttajatuotteita varten, kuten esimerkiksi elokuvateatterikokoonpanoille, kaiuttimille ja televisioille.

Uusia tuulia Razer aikoo kuitenkin tuoda THX:n toimintaan aloittamalla laatusertifioinnin myös esimerkiksi kuulokkeille, Bluetooth-kaiuttimille ja medialaitteille. Ei liene mahdoton ajatus, että THX-logoja aletaan nähdä tulevaisuudessa Razerin kuulokkeissa, kaiuttimissa ja miksei tietokoneissakin. Tulevaisuudessa siintää tietysti myös VR-laitteiden äänentoistojärjestelmät.


THX aikoo jatkaa sertifiointipalveluiden tuottamista ulkopuolisille, joten myös Razerin kilpailijoilla on edelleen mahdollisuus hankkia laitteilleen THX-logo.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki