--->
AfterDawn logo

Google tuomassa hakukoneen ulkonäköön suurimman uudistuksen vuosiin?

AfterDawn AfterDawn
2 kommenttia

Googlen hakukone on yksinkertaisuudessaan loistava. Yhtiö on tietysti tietoisesti pitänyt sivuston huippusimppelinä, jotta käyttäminen olisi mahdollisimman helppoa, joten muutoksia on tehty todella harkiten.

Pikkuhiljaa hakukone on kuitenkin kehittynyt, joka näkyy muun muassa hakuvalintojen monipuolisuutena, uusina tietolaatikkoina ja mainospaikkojen lisäämisenä, mutta hakutulokset ovat näyttäneet aina kutakuinkin samalta. Nyt tähän haetaan mahdollisesti muutosta.

Google on ottanut joillekin käyttäjille käyttöön mustat linkit, kertoo Telegraph. Tähän asti Google on käyttänyt, varmasti varsin tietoisesti, oletusväriä eli sinistä, joka on ollut käytössä aivan alkuajoista.

Yhtiö toki testaa kaikenlaisia asioita, jotka eivät lopulta näe päivänvaloa, ainakaan kaikille käyttäjille, joten tässä vaiheessa ei voi olla varmaa, että yhtiö tuo mustan uudeksi linkkien oletusväriksi. Lopulta ratkaisu riippuu varmasti puhtaasti kerätystä datasta.

MAINOS

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

2 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/2

Linkkien ylipäätään muuallakin kuin googlessa on väri ollut aina sininen kautta aikain. En näe järkeä muuttaa, sekoittaa vain turhaan. Linkit sinisenä ja muu teksti mustana niinkuin 99.99% muualla tietotekniikassa.

kotihiiri12/2

vallan mainio asia

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Monopolioikeudenkäynti Facebookia vastaan alkoi - Syyte: Meta osti kilpailijansa suojatakseen valta-asemaansa

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Applen uutuuskännykkä myy hurjalla tahdilla - yhtiö nousi ensimmäistä kertaa ikinä alkuvuodenkin myydyimmäksi kännykkävalmistajaksi

Puhelinvertailu

33 vuotta vanha Amigan käyttöjärjestelmä sai virallisen päivityksen

AfterDawn

Ja taas mennään... EU:n vihattu, vahvan salauksen kieltävä Chat Control -lakiesitys palasi taas uudella nimellä

AfterDawn

Posti muutti rankasti käyttöehtojaan: ryhtyy profiloimaan käyttäjiä, kohdentaa tiedoilla mainoksia - näin estät

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki