AfterDawn logo

Microsoft kehittää älykästä ja oppivaa akkua

Matti Robinson Matti Robinson

Microsoftilla on yksi teknologiayritysmaailman vakuuttavimmista tutkimus- ja kehitysyksiköistä, jonka tuotosta on muun muassa HoloLens-virtuaalilasit. Suljettujen ovien takana kehitetään kuitenkin myös paljon ei niin näyttävää teknologiaa, joka kuitenkin parantaa meidän tavallisten kuluttajien elämää.

Mikä olisikaan oivempi esimerkki tästä kuin uudenlaiset akut. Akkuteknologia on aikamme kenties suurimpia haasteita, ja vaikka ala ei kuulosta kovinkaan jännittävältä, niin tulevaisuuden innovaatiot voivat olla mullistavia mobiililaitteiden ja tietokoneiden osalta.

Microsoft kehittää akkuteknologiaa tietokoneen näkökulmasta. Parempien akkujen lisäksi Microsoft haluaa kehittää parempia tietokoneita, jotka käyttävät akkua entistä säästeliäämmin. Microsoftin tutkijat käyttävät erilaisia akkuja, joita käytetään älykkäämmin käyttäjän tarpeiden mukaan.

Oppiva järjestelmä päättää minkälaista akkua kulloinkin käytetään, joka parantaa paitsi akkukestoa, niin myös luo joustavuutta. Toimivia prototyyppejä on jo olemassa, mutta optimaalinen järjestelmä vaatii myös tuleviin laitteisiin uudenlaisia akkukokoonpanoja.


Järjestelmän periaatteena on, että akut, kuten nykyisin jo suorittimet, ovat laitteessa erilaisia toimintoja varten ja akkujen toimintaa kontrolloidaan ohjelmistollisesti. Yksinkertaisimmillaan se voi olla akun oikeanlaista lataamista esimerkiksi ennen jokapäiväistä bussimatkaa.

Lisää Microsoftin kehitteillä olevasta akkuprojektista löytyy täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki