Onneksi olkoon! Windows 95 täytti 20 vuotta
Windows 95 täytti tänään 20 vuotta. Uusin Windows on merkittävä kehitysaskel Windowsin historiassa, mutta väitänpä, että Windows 95 oli moninkertaisesti merkittävämpi tapaus.
Tasan 20 vuotta sitten julkaistu Windows 95 tarjosi ensimmäistä kertaa muun muassa plug-n-play-ominaisuuden sekä täysin uudistetun käyttöliittymän. Koodinimellä Chicago tunnettu Windows 95 uudisti myös arkkitehtuurin 16-bittisestä 32-bittiseen ja yhdisti samaan käyttöjärjestelmään MS-DOSin.
Microsoft esitteli Windows 95:ssä ensimmäistä kertaa käyttöliittymän, joka on pysynyt hämmästyttävän paljon samankaltaisena 20 vuoden ajan. Yksi asia, joka yhdistää Windows 95:ttä ja Windows 10:tä on, että molempia edeltävistä versioista ei löytynyt Käynnistä-nappia.
Tuki Windows 95:lle lopetettiin virallisesti vuoden 2001 lopussa.
AfterDawnin Nopeat
"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.
3 KOMMENTTIA
LaDeXi1/3
Mitä nyt Windows 10:n edeltäjässä oli käynnistä-nappi.
G0lden_Kebab2/3
Onhan w10 ja w95 ssä molemissa se käynnistä nappi.
G0lden_Kebab3/3
"Yksi asia, joka yhdistää Windows 95:ttä ja Windows 10:tä on" referoisinkin tähän lainaukseen. Että kyllä niitä yhdistää muukin kuin edeltäjänsä. MS käyttää siitä napista vieläkin nimitystä start nappi näin BTW.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT