--->
AfterDawn logo

Netflix ohittaa Yhdysvaltain suurimmatkin televisiokanavat

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Netflixin kasvu Yhdyvalloissa ja vanhalla mantereella on ollut vakuuttavaa. Yhtiö on haastanut kaapelitoimijoita, kuten HBO:ta pitkän aikaa, mutta uusien tietojen mukaan sen katsojaluvut laittavat Yhdysvaltain suurimmatkin televisiokanavat tiukille.

FBR Capitalin analyytikko Barton Crockett on laskenut, että Netflixin katsojalukuja voi vertailla suurimpiin televisioverkkoihin. Netflix ei ole mukana Nielsenin katsojaluokituksessa, mutta Crockettin mukaan ensimmäisen neljänneksen 10 miljardia toistettua tuntia antaa luokitukseksi 2,6.

Samainen 2,6 löytyy Disneyn omistamalta ABC:ltä ja Comcastin NBC:ltä. Televisiokanavilla suunta on tosin täysin toinen kuin Netflixillä. Netflix kasvaa huimaa vauhtia, josta kertovat laajentuminen viimeisimpänä Espanjaan ja Portugaliin.

1 KOMMENTTI

Skalevi1/1

Itse television katselu loppunut 100% sen jälkeen kun hankin Netflixin ja VPN San Fransiscosta. Ohjelmia löyttyy jokaiseen makuun, suosittelen jos et enää halua nähdä loppuun kuluneita putous näyttelijöitä koko ajan TV:ssä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki