DVD-myynti häviämässä latauksille ja suoratoistolle
Elokuvien digitaalisista latauksista ja suoratoistosta on muodostumassa elokuvateollisuudelle merkittävämpi tulonlähde kuin DVD-levyjen myynnistä, kertoo PriceWaterhouseCoopersin tuore tutkimus.
Tutkimuksen mukaan elokuvien digitaalisten jakelukanavien osuuden arvioidaan kasvavan Yhdysvalloissa 9,5 miljardin dollarin arvoiseksi tämän vuoden aikana. Samaan aikaan DVD-myynnin (ja -vuokrauksen) uskotaan putoavan 7,8 miljardiin dollariin.
Toisen käännevuoden ennustetaan olevan myös nurkan takana: PwC:n raportin mukaan suoratoiston ja digitaalisen myynnin arvo nousee vuonna 2017 suuremmaksi kuin elokuvateattereiden lippumyynti (12 miljardia dollaria). Tosin kauas ei jääty nytkään, sillä MPAA:n julkaisemien tietojen mukaan Yhdysvaltojen ja Kanadan teatterimyynti oli viime vuonna 10,4 miljardia dollaria.
Kun digitaalinen myynti ohittaa arvossaan elokuvateatterit, voi se pidemmällä aikavälillä johtaa siihen, että elokuvien julkaisumallikin muuttuu oleellisesti. Nykyisin elokuvat julkaistaan ensin teattereissa ja puolisen vuotta myöhemmin DVD:nä, minkä yhteydessä se tulee myös ladattavaksi. Televisioon ja suoratoistopalveluihin sisällöt tulevat kun DVD-myynti on ohittanut huippunsa. Ehkä tulevaisuudessa elokuvia aletaan julkaista kaikissa kanavissa samanaikaisesti tai kenties ensisijaisesti digitaalisesti.
5 KOMMENTTIA
Lumikki1/5
Totta kai ne häviää, koska ei sieltä kaupasta edes saa kuin viihdeteollisuuden itsensä valikoimia uutuus tuotteita. Jos haluaisit jonkun tietyn elokuvan tai TV-sarjan niin ihan arpapeliä se on että löytyykö sellainen vai ei. Joten jos ei DVD:tä edes myydä kaupoissa niin ei kai niitä kukaan edes osta. Ainoat DVD asiat mitä kaupoista löytyy todennäköisesti on ylihintaiset uutuudet. Jotka makaa siellä hyllyssä vuosia liian korkealla hinnalla kunnes ne lopulta menee poistomyyntiin.
dRD2/5
Eikai DVD-leffoja ostettu kivijalkakaupasta enää niiden huippuaikanakaan vaan verkkokaupoista? Tämä siis ihan 110% mutua ja oman tuttavapiirini kulutuskäyttäytymistä katsellen..
Lumikki3/5
@dRD
En nyt tiedä ihan huippuajoista, mutta olet oikeassa että DVD ostot siirtyivät hintojen ja saatavuuden takia verkkokauppohin.
user@org
Sekä että, hyllytila on kyllä rajoitava asia, se pitää paikansa. Mutta myös se että ei saada sinne hyllyyn mitä halutaan rajoittaa eli se jakelija määrittelee aika paljon mitä sinne hyllyyn tulee ja osittain jopa millä hinnalla, eikä kauppa.
Tavallaan juuri noin, mutta onhan se myös pakko mennä sinne verkkokauppaan jos sitä DVD:tä ei edes kivijalkakaupasta saa. Mutta ei sitä aina saa edes verkkokaupasta. Joten onko kyse siitä mitä kuluttaja haluaa vai siitä mitä kuluttaja joutuu tekemään saadakseen haluamansa.
Samaa mieltä olen kanssasi eli vaikea tilanne tosiaan. Koska jos ei saa niin pakko se on ottaa sieltä mistä sen saa. Kyse on aina saatavuus, hinta ja toimivuus/laatu. Jos jossain jakelumallissa joku noista asioista ei toimi, minkä tahansa syyn takia, niin silloin se kuluttaja siirtyy sinne missä homma toimii parhaiten.
Osittain olet oikeassa mutta et täysin. Koska kaikki kuluttajat eivät hyväksy stream pohjaista rajoitettua käyttömediaa, vaan he haluavat sen joko latauksena tai fyysisenä ("omistaa"). Mutta suurimaksi osaksi varmaan kuten sanoit. Tarkoitan tällä että älä laita kaikkia kuluttajia samaan muottiin, koska heidän tarpeensa ja halunsa ei aina ole samanlaisia.
Itsekin kuulun siihen ryhmään joka haluaa ladata tai fyysisen asian, eli minulle ei stream kelpaa missään muodossa tai millään hinnalla eli en ota sitä vastaan edes ilmaiseksi.
Lumikki4/5
Voi hyvinkin olla kuten sanot, mutta se on myös niin että kauppa valittelee että sinne hyllyyn ei saada mitä halutaan. Miten tahansa se on niin kivijalkakauppa ei toimi kuluttajalle lähes olenkaan.
Muuten ollaan jo aika samoissa tässä, mutta ei se karkoita vain hintatietoiset vaan jos tuotetta ei saa niin eihän sitä edes voi ostaa.
Voi hyvinkin olla että tätä se tarvitsi koska homma ei nykyään kivijalkakaupassa oikeasti toimi. Jos se hoidettaisiin toisella tavalla niin ehkä sen saisi toimimaan. Voisi olla jopa DVD ja Blu-ray automaatteja joissa valitaan se mitä halutaan ja se laite tekee sen asiakkalle maksua vastaan.
Lumikki5/5
Suomesta puhun. Eihän se voi olla mitenkään mahdollista että viihdeteollisuus töpeksii omissa jakeluketjoissaan ja hinnoitteluissaan. On se niin hienoa että joku tietää kuluttajien puolesta miten kuluttajat haluavat tuotteensa ja mitä tuotteita. Joku kuluttaja jos uskaltaa sanoa eriävän mielipiteen asiassa niin ne on vain folihattuja ja köyhiä jne.. Loistava asenne hoitaa liiketaloutta.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT