--->
AfterDawn logo

Valve esittelee uutta virtuaalitodellisuuslaitetta ensi viikolla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Valve aikoo esitellä maaliskuun alussa pidettävässä GDC-pelikehitystapahtumassa uusia Steam-laitteita.

Maaliskuun alussa Valve lupaa esitellä ainakin päivitetyn versiom Steam Controller -ohjaimesta sekä uusia "olohuonelaitteita", joilla Valve viitannee niin sanottuihin Steam Machine -tietokoneisiin. Edellä mainitut laitteet Valve esitteli alun perin jo vuoden 2013 lopulla luvaten niiden tulevan markkinoille 2014 aikana. Suunnitelmat ehtivät kuitenkin muuttua ja Steam-koneiden lanseerausta päätettiin lykätä vuoden 2015 puolelle.

Kaikkein kiinnostavin tuotejulkistus lienee kuitenkin virtuaalitodellisuussisällön käyttöön tarkoitettu SteamVR-laite, jolla Valven odotetaan haastavan virtuaalitodellisuusbuumin aloittaneen Oculus VR:n.

1 KOMMENTTI

RekookeR1/1

Mielenkiinnolla odottelen. Steam Machine kuulostaa hyvältä. Tuleen mieleen se tosiasia, että Steam Machine aika olisi voinut alkaa jopa tuhat vuotta nykyistä aiemmin, millaisessa maailmassa silloin eläisimmekään...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Posti muutti rankasti käyttöehtojaan: ryhtyy profiloimaan käyttäjiä, kohdentaa tiedoilla mainoksia - näin estät

AfterDawn

Applen uutuuskännykkä myy hurjalla tahdilla - yhtiö nousi ensimmäistä kertaa ikinä alkuvuodenkin myydyimmäksi kännykkävalmistajaksi

Puhelinvertailu

Yhdysvallat päätti vaarantaa koko maailman tietoturvan - CVE:n rahoitus katosi

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Ja taas mennään... EU:n vihattu, vahvan salauksen kieltävä Chat Control -lakiesitys palasi taas uudella nimellä

AfterDawn

Spotify on nurin - koko maailmassa [PÄIVITYS 16:58]

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki