AfterDawn logo

Tämä on uutta Bluetooth 4.2:ssa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Lyhyen kantaman langattomaan tiedonsiirtoon käytettyä Bluetoothia kehittävä ryhmittymä on esitellyt tekniikasta uuden 4.2-version. Bluetooth SIG päivitti yhteystekniikkaansa vuosi sitten 4.1-versioon, jossa otettiin askel kohti esineiden Internetiä.

Vuosi sitten julkaistussa 4.1-päivityksessä pohjustettiin Bluetoothin IPv6-tukea. Työ on nyt saatettu loppuun ja Bluetooth 4.2 mahdollistaa yhteyden Internetiin 6LoWPANin avulla. Päivitys mahdollistaa Bluetooth-sensoreiden pääsyn Internetiin yhdyslaitteen kautta. Käytännön tasolla Bluetooth 4.2 helpottaa esimerkiksi kodin automaatiota ja mahdollistaa Bluetooth-laitteiden ohjaamisen Internetin yli.

Päivitetty protokolla mahdollistaa parhaimmillaan 2,5 kertaa nopeamman tiedonsiirron aiempaan nähden. Spesifikaatioissa on parannettu myös tietoturvaa estämällä kulunseurata mikäli seurattavan laitteen käyttäjä ei ole tätä erikseen hyväksynyt.


Osa ominaisuuksista on mahdollista tuoda nykyisiin Bluetooth 4 -laitteisiin ohjelmistopäivityksen avulla. Tiedonsiirtoparannus vaatii kuitenkin rautatason muutoksia, joten ne jäävät nykylaitteiden ulottumattomiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki