AfterDawn logo

Apple järjestää julkistustilaisuuden ensi viikolla – uudet iPadit ja Macit tulossa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kuten aiemmin jo uumoiltiinkin, Apple aikoo järjestää seuraavan julkistustilaisuutensa ensi viikolla 16. lokakuuta. Yhtiö on lähettänyt medialle kutsuja tapahtumaan.

Kutsukirjeiden one-linerina käytetään tällä kertaa lausetta "It's been way too long." Apple kätkee aina välillä kutsuihinsa piilovihjeitä tulevan tilaisuuden annista. Mikäli käytettyä lausetta haluaa jotenkin analysoida, voisi se tarkoittaa esimerkiksi jonkun nykyisen tuotteen päivittämistä, mitä ei ole tehty pitkään aikaan. Esimerkiksi Apple TV tai Mac mini eivät ole saaneet kunnollista rautapäivitystä vähään aikaan.

Tilaisuuden pääasiallinen anti lienee kuitenkin uusissa iPadeissä. Applen tablet-myynti on takerrellut tänä vuonna, minkä vuoksi yhtiön odotetaan vakuuttavan kuluttajat uusilla malleissa. Tilaisuudessa saatetaan nähdä myös Retina-näytöllinen iMac sekä Retina-näytöllä varustettu 12-tuumainen MacBook Air.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki