AfterDawn logo

Microsoftin seuraava käyttöjärjestelmä on Windows 10

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Microsoft on esitellyt Windows 10:n ennakkoversiota lehdistölle San Franciscossa pidetyssä tilaisuudessa. Uuden käyttöjärjestelmän avulla ohjelmistojätti yrittää paikkailla pari vuotta sitten Windows 8:n kohdalla tehtyjä virheitä. Microsoftin mukaan se on kuunnellut asiakkaidensa kritiikkiä ja ottanut sen huomioon suunnitellessaan uutta Windowsia.

Windows 10:n pääteemana on tarjota yksi kaiken kattava kokonaisuus ja yhtenäinen käyttökokemus mahdollisimman laajalle laitekirjolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Windows 10:n toimii niin puhelimissa, tableteissa, tietokoneissa kuin pelikonsoleissakin. Sovellukset näille alustoille tarjotaan myös yhteisen sovelluskaupan kautta, missä auttaa keväällä julkistetut universaalit sovellukset.

Windows Phonen seuraava versio tulee olemaan näin ollen Windows 10. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että puhelimen käyttäjille tarjottaisiin desktop-näkymää: Käyttöjärjestelmän käyttöliittymä mukautuu päätelaitteen mukaan.

Työpöytäkäyttäjille Microsoft on halunnut tehdä siirtymisestä Windows 10:een mahdollisimman houkuttelevaa. Yhtiö on kuunnellut Windows 8:n synnyttämää kritiikkiä ja ottanut sen huomioon suunnitellessaan "kymppiä".


Käyttäjälähtöinen ajattelu näkyy esimerkiksi siinä, että Microsoft on pyyhkinyt pois hiirikäyttäjien silmistä kosketusnäytöllisille laitteille optimoituja käyttöliittymäratkaisuja ja ottanut etäisyyttä Windows 8:n dualistisesta käyttöympäristöstä. Yksi poistetuista elementeistä on aloitusnäkymä (ns. Metro-käyttöliittymä), jonka tilalle on tullut Windows 7:n käyttäjille tuttu "vanha kunnon" Käynnistä-valikko. Valikko on periaatteessa tuttu vuosien takaa, mutta sen toiminnallisuuteen on lisätty roppakaupalla ominaisuuksia Windows 8:n aloitusnäkymästä. Käynnistä-valikkoon voi halutessaan lisätä esimerkiksi sovellusten tapahtumaruutuja ja käyttää niitä tietynlaisina widgetteinä.

Kosketusnäytöllisissä laitteissa toimii edelleen Metro-käyttöliittymä, jonka ulkoasua on tosin Windows 10:ssä hieman päivitetty.

Windows 10:stä löytyy Task view -moniajonäkymä, jonka avulla käyttäjä pystyy vaihtamaan nopeasti sovellusten sekä aktivoitujen virtuaalityöpöytien välillä. Käytännössä se muistuttaa paljon OS X:n Mission Cotrolia. Useiden työpöytien avulla käyttäjä pystyy organisoimaan työtehtävät omiksi kokonaisuuksiksi ja välttämään päällekkäisten tehtävien aiheuttamalta kaaokselta.

Komentoriviin on tullut tuki CTRL-näppäinyhdistelmille. Ikkunoiden organisointiin käytettävää Snap-työkalua on myös päivitetty.

Windows 10 julkaistaan vuoden 2015 aikana, mutta sen ennakkoversio tulee ladattavaksi (kaikille edistyneemmille käyttäjille) lähiaikoina osoitteeseessa preview.windows.com. Käyttöjärjestelmän hinnoittelusta ei kerrottu vielä.

3 KOMMENTTIA

7520G1/3

Windowsin tulevaisuudessa onkin toivoa!

Sefriol2/3

Toivottavasti saa edullisesti. Jos ei sitten normaalisti, niin yliopiston kautta.

BaldAngel3/3

eivät halunneet että seuraava jämäwindows nimetään 10:ksi? Joten hyppäsivät yhden yli että ensi vuonna markkinoille väkisin ängettävä versio saa sitten numeron 11

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki