AfterDawn logo

Microsoft vaihtaa möykkääviä Xbox One -konsoleita uusiin

Juha Tuppi Juha Tuppi
2 kommenttia

Tuoreimpien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että Microsoft on saanut riesakseen jälleen uuden Xbox One -pelikonsolin lastentaudin uusien markkina-alueiden valloituksen myötä.

CVG raportoi tänään Xbox-foorumeilla ilmenneestä ongelmasta. Muutamat käyttäjät ovat valittaneet uusien Xbox One -konsoliensa päästävän toisinaan omituisen kovaa ääntä. Raporttien perusteella ongelma häviää, kun konsolilla käynnistetään peli. Jotkut käyttäjät arvelevat, että vika saattaisi koskea erityisesti uusilla markkina-alueilla ilman Kinect-kameraa myytäviä konsoleita.

Osa käyttäjistä havainnoi ongelman alkaneen uusimman Xbox-päivityksen myötä. Xbox-tuen mukaan kyseessä ei kuitenkaan olisi ohjelmisto-ongelma, vaan laitteistovika. Tätä tulkintaa tukevat myös käyttäjien lausunnot, joiden perusteella ongelma on hävinnyt heidän vaihdettua viallinen konsolinsa uuteen Microsoftin Xbox-tukipalvelun kautta. Microsoft vakuuttaa vielä, että vika ei vaikuta konsolin turvallisuuteen tai toimintaan, vaan ainoastaan häiritsee käyttökokemusta.


Microsoftin halu vaihtaa vialliset konsolit pyydettäessä uuteen sekä käyttäjien raportit ongelman korjaantumisesta uusien konsolien myötä antavat ymmärtää, että Microsoftilla olisi käsitys siitä, mistä vika johtuu. Yhtiön lausunnon mukaan kyseessä on vain pientä osaa konsoleita vaivaava ongelma.

2 KOMMENTTIA

Legitti1/2

Onneksi ostin kinectin kanssa

RekookeR2/2

Kertokaa mitä etuja tuosta kinectistä saa?
Kuvaako se kokoajan mitä olkkarissa tapahtuu? Joskus jossain sanottiin sen välittävän kuvaa mikrosoftille ja loukkaavan käyttäjien yksityisyyttä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki