--->
AfterDawn logo

Huawei vahvassa nousussa

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Kotimaassa on viime aikoina saatu lukea telealalta lähinnä irtisanomisista ja huonoista näkymistä, mutta maailman johtaviin teletekniikkavalmistajiin lukeutuvalla Huaweilla menee lujaa.

Yhtiö on ilmoittanut liikevaihtonsa kasvaneen vuoden ensimmäisellä puolikkaalla noin 19 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Euroissa liikevaihto oli noin 16,2 miljardia.

Erityisessä kasvussa ovat olleet LTE-verkkotekniikat, joihin yhtiö on sijoittanut paljon maailmanlaajuisesti. Yhtiö kertoi myös kuluttajaliiketoimintansa menestyvän hyvin, ja Huawei tunnetaankin länsimaissa koko ajan paremmin esimerkiksi matkapuhelimistaan.

Aiheesta uutisoi Reuters.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki