AfterDawn logo

Intel: PC:n romahdus on jo ohi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Intel on julkaissut odotuksia paremman toisen vuosineljänneksen tuloksen. Yhtiön alkuperäisessä ennusteessa neljänneksen liikevaihdon ennustettiin olevan 13 miljardia dollaria, mutta kesäkuussa ennustetta päivitettiin 13,7 miljardiin dollariin. Toteutunut liikevaihto ylitti tuoreimmankin arvion, sillä Intelin prosessoreiden ympärillä liikkui keväällä 13,8 miljardin dollarin bisnes.

Liikevaihdosta syntyi 2,8 miljardin dollarin liikevoitto. Intelin mukaan odotuksia paremman tuloksen taustalla on PC-markkinassa tapahtunut käänne hieman parempaan. Markkinatutkimusyhtiöiden mukaan piristyksen taustalla on ollut Windows XP:n tuen päättyminen, mikä on saanut niin yrityksiä kuin kuluttajiakin tietokonekaupoille kevään aikana. Tietotekniikan jakelupalveluita tuottavan Synnexin mukaan XP:n tuoma piristysruiske olisi kuitenkin jo hälvenemässä.


Intel nosti osavuosituloksen julkaisun yhteydessä hieman loppuvuoden ennustettaan.

Yhtiön mukaan se on saavuttamassa tavoitteensa toimittaa kuluvan vuoden aikana yli 40 miljoonaa Intel-suoritinta tabletteihin. Alkuvuoden aikana prosessoreita oli toimitettu viisi miljoonaa, päivitettyä lukua yhtiö ei kertonut lehdistötiedotteessaan. Intelin mukaan yhtiö ensimmäiset 14 nanometrin Broadwell-piireihin perustuvat tuotteet tulevat markkinoille jouluksi. 14 nanometrin piirien laajamittaisempi julkaisu on huhujen mukaan kuitenkin päässyt lipsahtamaan ensi vuoden puolelle.

Lisää tietoa Intelin suorittimien aikatauluista ja ominaisuuksista kuultaneen syyskuun puolivälin paikkeilla, jolloin yhtiö järjestää vuosittaisen IDF-tapahtuman.

3 KOMMENTTIA

tataka1/3

Intelihän tekee suurimman osan chromebookien suorittimista ja chromebookit ovat myyneet hyvin lisäksi windows 8 tabletit myyvät koko ajan enemmän sekä hybridit joita ei olla laskettu tablettien vertailuhin joista ei niin paljoa suoraa tietoa ole. Intel on kuitenkin riippuvainen microsoftin windowsin suosiosta koska ainoastaan tehokkaimpia ja suurikatteisempia suorittimiaan valmistajat tahtovat laittaa windows laitteisiin.

Yksi syy miksi intel romahdus on ohi mutta amd jatkuu on se että amd ei ole saanut tarpeeksi kilpailukykyisiä suorittimia inteliä vastaan mutta nyt tulevat amd beema, mullins ja kaveri ovat paljon parempia vastuksia intelille ainakin ennen intelin cherry trail sekä broadwelliä, mutta ongelmana amd:lla on se että valmistajat suosivat inteliä.

Intel on aivan ylivoimainen läppäri, tablet(windows) ja hybridi luokassa ja onhan se selvää koska raskaaseen pelaamiseen soveltuvat läppäreissä ei ole amd apua vaan paljon tehokkaampi intelin cpu sekä lisäksi erillinen näytönohjain, sitten kalliimmassa tablet/hybridi luokassa intel saanut melko alhaisen kulutuksen cpu laitteisiin joissa tehoakin on, sekä halvemmassa luokassa akkukesto paljon parempi kuin amd vastineilla tarjoten kohtuullisen käyttökokemuksen sekä kilpailukykyisen hinnan ja perinteisten windows sovellusten(pelien!!) tuki jota taas ei ole arm käyttävät esim nvidia ja qualcomm.

Itse varmaan ostan ensi vuoden puolella uuden hybridin jossa erillinen näppäimistöosa jossa pari usb 3 ja tabletin näyttö full hd ja siinä myös videolähtöliitäntä esim hdmi sekä tehokas prosessori ja erillinen gpu(nvidia) ja sellaista ei ole kuin intelin prosessorilla varustettuna.


Lumikki2/3

Kun XP:n pakkopoisto markkinoilla aiheuttaa PC-liikevaihtoa niin jotkut luulee että PC-romahdus on ohi. Sekö oli muka koko PC-romahduksen syy ja nytkö se PC-romahduksen aiheuttanut ongelma on poistunut?

Ei voi sanoa kuin että ollaan pihalla kuin lumiukko.

snaketus3/3

Originally posted by Lumikki:

Kun XP:n pakkopoisto markkinoilla aiheuttaa PC-liikevaihtoa niin jotkut luulee että PC-romahdus on ohi. Sekö oli muka koko PC-romahduksen syy ja nytkö se PC-romahduksen aiheuttanut ongelma on poistunut?

Ei voi sanoa kuin että ollaan pihalla kuin lumiukko.

Yksi syy romahdukseen on myös se, että entistä enemmän PC, varsinkin normaalia työpöytäkäyttöä suosivat rakentavat itse koneensa komponenteista ja komponentti myynti ei käsittääkseni ole sama tilasto, kuin PC myynti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki