--->
AfterDawn logo

Android-sovellukset tekevät tuloa tietokoneille

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Android tulee näkymään Google I/O -julkistusten myötä lähes kaikissa mahdollisissa kuluttajille suunnatuissa näytöllisissä laitteissa: älykelloissa, puhelimissa, tableteissa, televisioissa ja autoissa. Yksi laitekategoria kuitenkin puuttuu Androidin valtapiiristä: tietokoneet, joissa internetjätti on puskenut Chrome OS -käyttöjärjestelmää.

Businessweekin tuoreessa haastattelussa Androidin ja Chromen kehityksestä vastaava Sundar Pichai myönsi estäneensä Androidin laajentumisen tietokoneisiin, koska hänen mielestä tontti kuuluu Chrome OS:lle. Tietokoneet eivät ole kuitenkaan jäämässä täysin koskemattomaksi alueeksi Androdille, sillä Google kertoi I/O:ssa mahdollistavansa Android-sovelluksien suorittamisen Chrome OS -tietokoneilla.

Uutinen on äärimmäisen tärkeä Chrome OS:lle, sillä monet kuluttajat ovat kaikonneet sitä sovellusten vähyyden takia. Androidille luoduista yli miljoonasta sovelluksesta luulisi löytyvän jo tarpeeksi valinnanvaraa. Projekti on kuitenkin vielä alkutekijöissään, joten ominaisuutta ei kannata odottaa henkeään pidätellen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

FakeUpdates yhä Suomen yleisin haittaohjelma - maaliskuussa paljastui uusi hyökkäyskampanja, jossa haittaohjelmaa käytettiin

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki