Microsoft jatkaa Lumia-tabletin myyntiä - vie jopa uusille markkinoille
Kun Nokian kerrottiin tuovan markkinoille omaa Windows-tablettia, sai se aikaan jonkin verran keskustelua varmasti niin Microsoft-leirissä kuin netin keskustelupalstoillakin.
Nokia-kauppa oli jo käytännössä lyöty lukkoon, ja yhtiöllä oli itsellään jo valmiiksi laitteen kanssa kilpailevat Surface-tabletit markkinoilla. Puhuttiin jopa Microsoftin estävän Lumia-tabletin tulon myyntiin.
Näin ei kuitenkaan käynyt ja Lumia 2520 pääsi kuin pääsikin kauppoihin asti. Tähän asti on ollut jokseenkin epäselvää, kuinka Microsoft aikoo laitteen kanssa tarkalleen toimia, sillä sen tiedetään panostaneen valtavia summia omiin vastaaviin tuotteisiinsa ja tehneen niillä vieläpä hieman tappiota.
Nyt Microsoft News kuitenkin kirjoittaa, että laitteen markkinat ovat laajenemassa nykyisestä, eli laitetta ei todellakaan olla hautaamassa. Lumia 2520:n myynti alkaa Australiassa kuudes päivä tätä kuuta.
1 KOMMENTTI
Sefriol1/1
Molempia tuotteita kädessä pitäneenä täytyy sanoa, että Nokia 2520 tuntuu olevan monin verroin valmiimpi tuote kuin Microsoft Surface. Se on näyttävämpi ja muutenkin muotoilultaan hyvin viimeistelty. Sen lisäksi tuo näppäimistö tuntuu moninverroin paremmalta lisävarusteelta kuin Surfacen vastaavat.
On oletettavaa, että Microsoft jatkaa Surface nimikkeellä, mutta Nokian muotokieli olisi syytä kopioida siihen samantien. 2520 tuntuu premium-tuotteelta, kun taas Surface samanlaiselta kuin halvat android tabletit.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT