--->
AfterDawn logo

Googlen Nyt-palvelu saapuu vihdoin myös Windows- ja Mac-käyttäjille

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Google on ilmoittanut, että sen Nyt-palvelu (Google Now) on pian saatavilla kaikille Chromen työpöytäkäyttäjille, niin Windows- kuin Mac-koneille. Aiemmin palvelu toimi vain Android- ja iOS-laitteilla.

Helmikuun alussa Google Nyt lähti jakoon Chrome beetan mukana ja ilmeisesti palvelu on nyt saatu siihen kuntoon, että se voidaan lisätä myös "oikeaan" Chromeen. Nyt-palvelun aktivoimiseksi uusimman Chrome-version käyttäjän tarvitsee vain kirjautua selaimeen (samoilla tunnuksilla, joilla käyttää palvelua muillakin laitteilla).

Nyt-palvelun luvataan olevan kaikkien saatavilla tulevien viikkojen aikana. Aiheesta uutisoi muun muassa The Next Web.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Applen uutuuskännykkä myy hurjalla tahdilla - yhtiö nousi ensimmäistä kertaa ikinä alkuvuodenkin myydyimmäksi kännykkävalmistajaksi

Puhelinvertailu

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Monopolioikeudenkäynti Facebookia vastaan alkoi - Syyte: Meta osti kilpailijansa suojatakseen valta-asemaansa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Ja taas mennään... EU:n vihattu, vahvan salauksen kieltävä Chat Control -lakiesitys palasi taas uudella nimellä

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

33 vuotta vanha Amigan käyttöjärjestelmä sai virallisen päivityksen

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki