AfterDawn logo

Microsoftin Kinect-liikkeentunnistus vartioi Korean rajaa

Juha Tuppi Juha Tuppi

Microsoftin Xbox-pelikonsoleissaan hyödyntämä Kinect-liikkeentunnistus on varsin näppärä teknologia - siitä on näemmä jopa rajavartijaksi.

The Verge raportoi tänään Kinect-liikkeentunnistusteknologian hyödyntämisestä Etelä- ja Pohjois-Korean välisellä rajalla. Eteläkorealaisen Hankook Ilbo -lehden tietojen mukaan ohjelmoija Jae Kwan Ko on kehittänyt Kinectiin perustuvan valvontajärjestelmän, joka osaltaan vartioi Koreoiden väliin sijoittuvaa demilitarisoitua vyöhykettä.

Valvontajärjestelmä toimitettiin Yhdysvaltojen armeijalle viime vuoden elokuussa, ja sitä on hyödynnetty rajalla siitä lähtien. Järjestelmä osaa erottaa eläimet ihmisistä ja se lähettää hälytyksen armeijan tukikohtaan havaitessaan ihmisen liikkuvan demilitarisoidulla vyöhykkeellä.


Lähteen mukaan Jae Kwan Ko on erikoistunut sovellusten kehittämiseen Windows Phonelle, Windows 8 -käyttöjärjestelmälle sekä Kinectille, ja Microsoft onkin myöntänyt hänelle Kaikista arvokkaimman ammattilaisen (Most Valuable Professional) palkinnon työstään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki