AfterDawn logo

Näin PlayStation 4 suoriutui jenkkiarvostelijoiden kynsissä

Juha Tuppi Juha Tuppi
11 kommenttia

Sonyn PlayStation 4:n Euroopan-julkaisu on enää reilun viikon päässä. Konsoli julkaistiin Yhdysvalloissa viime perjantaina, ja internet on täynnä arvioita ja kommentteja. Mitä siis voimme odottaa Sonyn seuraavan sukupolven konsolilta?

Yleisesti ottaen vastaanotto on ollut positiivinen. PlayStation 4:n suosio käy ilmi myyntiluvuista: laitetta myytiin yli miljoona kappaletta ensimmäisen vuorokauden aikana. CVG arvioi konsolin suosion johtuvan muun muassa sen kohtuullisesta hinnoittelusta, vakuuttavasta tehosta sekä käyttäjäystävällisestä suunnittelusta.

Sonyn ratkaisu viedä konsolia kohti puhtaampaa pelilaitetta on toki herättänyt mielipiteitä puolin ja toisin, mutta konsensus on, että PS4 loistaa pelilaitteena. Julkaisupäivän peleihin kuuluivat muun muassa nimekkäät Assassin's Creed IV: Black Flag, Battlefield 4 ja Call of Duty: Ghosts, ja uusia pelejä on luvassa.


ExtremeTech hehkuttaa konsolin PlayStation Network- ja PlayStation Plus -palveluiden kautta ilmenevää digitaalista ulottuvuutta. Kehuja saavat lisäksi niin DualShock 4 -ohjain, etäkäyttömahdollisuus kuin konsolin siisti ja toimiva käyttöliittymäkin.

Konsolin muokattavuus on myös saanut kiitosta: laitteen kovalevy on helposti vaihdettavissa, ja innokkaimmat tuunaajat ovat jo saaneet höylättyä latausajoista yli 20 sekuntia hyödyntämällä SSD-massamuistia tai hybridikovalevyä.

Ongelmiltakaan ei ole vältytty: julkaisupäivä ruuhkautti PlayStation Networkin, ja muiden muassa CVG on raportoinut, että vajaa prosentti toimitetuista konsoleista on osoittautunut vialliseksi. Lähteen mukaan Sony on kuitenkin kiirehtinyt korjaamaan ongelmat ja luvannut vaihtaa rikkinäiset konsolit välittömästi tukilinjansa kautta.

Mitä siis jää käteen jenkkien käyttökokemuksista? Mikäli haet seuraavan sukupolven pelikonsolia, PS4 on erittäin hyvä vaihtoehto. Kattavampaa multimedialaitetta haluavien kannattanee tutustua ennen hankintaa myös PS4:n kilpakumppaniin, Microsoftin Xbox Oneen.


PlayStation 4 julkaistaan Suomessa 29. marraskuuta.

11 KOMMENTTIA

aj841/11

Niin, tai sitten ostaa molemmat kuten allekirjoittanut..

MiikaVe2/11

Kertokaa toki, miten One on oletettavasti parempi multimedialaitteena? PS4:llä on BD:t ja DVD:t ja muut ja varmasti nämä nettivuokraamot kuten Netflixit löytyy molemmista. Ehkä USA:ssa Onella enemmän tavaraa saatavilla, mutta vaikka Euroopassa tai Suomessa saattaa olla jopa päinvastoin, tasapeli vähintään.

aj843/11

No meinaavat tietty näitä Amerikkalaisia urheilukanavia ja sitä, että voi huonolla Lontoolla rupatella konsolinsa kanssa..

Eli kun puhutaan niistä multimedia ominaisuuksista täällä Suomessa, niin eipä taida suurta eroa Playstation 4:n rinnalla olla.

tonttila4/11

Eiköhän ne mp3/dlna puutteet hoidu boxin julkaisuun mennessä päivityksellä.

Mitäs kivaa suomessa pleikkaan saakaan, netflix, yleareena, saikos viaplayn jos oli plusjäsenyys. Aika vähissä on jenkkien valikoimiin verrattuna.

Vink vink, mtv3 ja nelonen.

MiikaVe5/11

Tympäsee koko plus jäsenyys kyllä. Mun kaltaselle harvoin netissä pelaavalle vois olla joku 15€/vuosi nettipelaamisen hinta jos jotaki pakko olla ja jäis siinäki siirretylle datalle hintaa kyllä..
Tänä vuonna pelannu netissä varmaan 20 matsia fifaa, 10 änäriä ja muutaman tunnin GTA onlinea. Ei tuon takia huvittas mitään 50€/v alkaa maksamaan, sillä tuskimpa nettipelaaminen mulla kasvamaan päin ainakaan on.

arcanix6/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MiikaVe:

Kertokaa toki, miten One on oletettavasti parempi multimedialaitteena?

HDMI läpivienti ja IR blasteri siitä löytyy, eli digiboksia sillä saa ohjattua myös Suomessa. Periaattessa tuohon saisi vaikka Raspberry Pi:n läpivientinä, Raspin GPIO paikkaan IR vastaanotin niin pystyy hallitsemaan äänikomennoilla suoraan XBMC:tä. Ei varsinaisesti Xboxin multimediaominaisuus, mutta mahdollistaa aika paljon.

Ranvier7/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MiikaVe:

Tympäsee koko plus jäsenyys kyllä. Mun kaltaselle harvoin netissä pelaavalle vois olla joku 15€/vuosi nettipelaamisen hinta jos jotaki pakko olla ja jäis siinäki siirretylle datalle hintaa kyllä..
Tänä vuonna pelannu netissä varmaan 20 matsia fifaa, 10 änäriä ja muutaman tunnin GTA onlinea. Ei tuon takia huvittas mitään 50€/v alkaa maksamaan, sillä tuskimpa nettipelaaminen mulla kasvamaan päin ainakaan on.

Sony myös jakelee pelejä kuukausittain PS+-jäsenille.

Ode_8/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:


Sony myös jakelee pelejä kuukausittain PS+-jäsenille.

Näin tekee myös Microsoft, Games With Gold -systeemi jatkuu myös Xbox Onen puolella. Sillä erotuksella että ladatut pelit saa myös pitää, jos jäsenyyden jossain vaiheessa lopettaa. Tosin tähän mennessä 360:lle tarjotut pelit on olleet lähinnä ikivanhoja nimikkeitä, saa nähdä miten jatkossa.

hiphei799/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ode_:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:


Sony myös jakelee pelejä kuukausittain PS+-jäsenille.

Näin tekee myös Microsoft, Games With Gold -systeemi jatkuu myös Xbox Onen puolella. Sillä erotuksella että ladatut pelit saa myös pitää, jos jäsenyyden jossain vaiheessa lopettaa. Tosin tähän mennessä 360:lle tarjotut pelit on olleet lähinnä ikivanhoja nimikkeitä, saa nähdä miten jatkossa.

varmaan samaa kuraa :P

akse10/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:

Niin, tai sitten ostaa molemmat kuten allekirjoittanut..

Mihin tarvii molemmat?

katara11/11

Kaipaisin uutisia "Blue light of death" ilmiöstä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki