AfterDawn logo

Microsoft vaihtoi jälleen mieltään: Xbox One ei vaadikaan Kinectiä toimiakseen

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
8 kommenttia

Microsoft on aiemmin antanut ymmärtää, että Kinectin on oltava kiinni uudessa konsolissa, jotta se voisi käytännössä toimia. Tämä ehti nostattaa esiin huolen siitä, mitä tapahtuu jos kamerasensori hajoaa. Tuleeko koko konsolista käyttökelvoton?

Xbox Onen tuotepäällikkö Marc Whitten on antanut kysymykseen vastauksen, joka poikkeaa siitä, mitä Microsoft on aiemmin sanonut. Whittenin mukaan uusi Xbox ei tarvitsisikaan Kinectiä toimiakseen, vaan sen voisi jopa itse ottaa konsolista irti, mikäli sitä ei haluaisi käyttää. Asiasta kertoi pelialan sivusto Kotaku.

Luonnollisesti Kinect-sensorin hajoaminen tai irrottaminen estää sitä hyödyntävien ominaisuuksien käytön. Muutoin konsoli toimii kuitenkin normaalisti. Whitten muistuttaa kuitenkin, että myös jotkin pelit saattavat vaatia Kinectin toimiakseen.

Microsoft kertoi myöhemmin tiedotteessaan, että yleisöpalautteen perusteella yhtiössä oltiin tultu siihen tulokseen, etteivät kaikki pitäneet ajatuksesta, että olohuoneessa olisi jatkuvasti päällä kamera ja mikrofoni.

"Lähdemme siitä, että kaikkien pitää tuntea olonsa mukavaksi, joten päätimme muuttaa käytäntöä. -- Uskomme, että kun ihmiset kokeilevat Kinectiä ja sen mukanaan tuomia ominaisuuksia, he eivät sittenkään halua sulkea sitä."

Microsoftin aiemmin antamien lausuntojen perusteella on tiedetty, että Kinectin voi kytkeä halutessaan kokonaan pois päältä kun konsolin sammuttaa, mutta sen irrottamisen mahdollisuus on uutta tietoa.

8 KOMMENTTIA

Vapaakoodari1/8

".. etteivät kaikki pitäneet ajatuksesta, että olohuoneessa olisi jatkuvasti päällä kamera ja mikrofoni"

http://img5.joyreactor.com/pics/post/fu...one-752725.jpeg

http://img8.joyreactor.com/pics/post/fu...nsa-802168.jpeg

Miksiköhän eivät pidä ajatuksesta?

stalacave2/8

Päättäis nyt mikä on pakollista ja mikä ei.

Vilperi133/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stalacave:

Päättäis nyt mikä on pakollista ja mikä ei.

No juurihan ne sanoivat, että Kinect ei ole enää pakollinen. Jotkut pelit kuitenkin saattavat vaatia Kinectin toimiakseen.

Taeco4/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stalacave:

Päättäis nyt mikä on pakollista ja mikä ei.

Päättivät, että Kinect on pakollinen. Sitten ihmiset antoivat siitä negatiivista palautetta, joten päättivät toisin. Mikäs tässä oli niin kummallista?

ArttuH5N15/8

Pakottavat silti ostamaan tuon Kinectin. Kiva kiva.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stalacave:

Päättäis nyt mikä on pakollista ja mikä ei.

Päättivät, että Kinect on pakollinen. Sitten ihmiset antoivat siitä negatiivista palautetta, joten päättivät toisin. Mikäs tässä oli niin kummallista?

Se, etteivät ennakoineet tuota negatiivista reaktiota suurelta yleisöltä. (Tai vähintään äänekkäältä vähemmistöltä.)

stalacave6/8

Eihän ne osannu päättää internet yhteydestäkään tarvitaanko sellanen vai ei ja nyt tämä, ja vielä ne käytetyt pelit.

G0lden_Kebab7/8

Julkaisu meni kyllä niin metsään kun mennä voi, demottiin peli PC:llä (EI DEV), pakko netit, pakko kamerat, käytetyt pelit jne...

Mikkis on kääntänyt takkinsa näköjään monen kohdan osalta tulevan xboxin kohdalla. Ennen oli sitä, tätä ja tuota pakko olla päällä, nyt ei enää.

Olisi alusta asti ehkä kannattanut lähteä vähän "höllemmällä linjalla" siis mihin nyt on päädytty ns. "kantapään kautta".

Onko kyseessä ollut HARVINAINEN tapaus missä jätti-yhtiö on kuunnelut muutamien (kyseessä oli kyllä vähemmistö, jos lasketaan mukaan KAIKKI maailman xboxin käyttäjät) asiakkaidensa palautetta ja muuttanut tuotetta.

PS on sen verta kova kilpailija xboxille ettei mikkisellä ole yksinkertaisesti varaa munata seuravaa boxia (always onnilla, sun muilla, joita noh..kaikki vihaa), sen on pakko olla niin sanotusti "tasavertainen" PS nähden.

Parempi näin.

Vilperi138/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Eiköhän ne pelit muutenkin uusien konsolien tullessa pelata Pc:llä. Ps4:kin pelit pelattiin Pc:llä, joten tästä ei ole varaa valittaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki