--->
AfterDawn logo

Microsoft myöntää Surface RT:n heikon menestyksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer on myöntänyt yhtiön sisäisessä tapaamisessa Surface RT -tablettien myynnin jääneen tavoitteista, kertoo Neowin. Yhtiö valmisti tabletteja enemmän kuin mitä sille on ollut kysyntää.

Heikon kysynnän takia Microsoftin oli pakko leikata reippaalla kädellä Surface RT -tablettien hintoja maailmanlaajuisesti. Tämä johti huhti-kesäkuun tuloksessa nähtyyn 900 miljoonan dollarin menetykseen. Windows 8:n ARM-versiolla varustetut laitteet eivät ole myyneet muillakaan laitevalmistajilla kovinkaan kummoisesti. Yhteensä erilaisia Windows RT -laitteita on isoilta valmistajilta tullut markkinoille vain viisi kappaletta.

MAINOS


Vaikka ensimmäisen sukupolven Surface RT tuottikin raskaan pettymyksen Microsoftille, aikoo yhtiö kuitenkin jatkaa yrittämistä ARM-tablettien parissa. The Vergen mukaan yhtiö testaa nopealla Snapdragon 800 -piirillä varustettua Surfacea.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Yhdysvallat päätti vaarantaa koko maailman tietoturvan - CVE:n rahoitus katosi

AfterDawn

Ja taas mennään... EU:n vihattu, vahvan salauksen kieltävä Chat Control -lakiesitys palasi taas uudella nimellä

AfterDawn

Spotify on nurin - koko maailmassa [PÄIVITYS 16:58]

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Posti muutti rankasti käyttöehtojaan: ryhtyy profiloimaan käyttäjiä, kohdentaa tiedoilla mainoksia - näin estät

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Applen uutuuskännykkä myy hurjalla tahdilla - yhtiö nousi ensimmäistä kertaa ikinä alkuvuodenkin myydyimmäksi kännykkävalmistajaksi

Puhelinvertailu

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki