AfterDawn logo

Uusia kuvia tulevasta Nexus-tabletista - julkaisu jo ensi viikolla

Teemu Laitila Teemu Laitila

Googlen uudistettu Nexus 7 -tabletti poseeraa vielä (ehkä) viimeisissä kuvissa ennen ensi viikolle odotettua julkaisua. Laitetta odotettiin alun perin jo kevään Google I/O -tapahtumassa, mutta monien harmiksi Google ei puhunut mitään uusista laitteista tai Androidin seuraavasta versiosta.

Android Centralin julkaisemissa kuvissa näkyy musta tabletti, joka on varustettu sekä Googlen että sen varsinaisen valmistajan Asuksen logoilla. Laitteen takakuori on kuvien perusteella menettänyt edellisen mallin takakuoren tekstuurit. Kuva kuitenkin paljastaa vasempaa ylänurkkaan sijoitetun kameran, jonka pitäisi tallentaa kuvia viiden megapikselin tarkkuudella. Ilmeisesti salamaa ei ole tarjolla.

Vuoto vahvistaa aiempia huhuja seitsemän tuuman Full HD -näytöstä. Järjestelmäpiirin suhteen ennakkotiedoissa on mainittu sekä Snapdragon 600 että vanhempi Snapdragon S4 Pro. Android Centralin mukaan laitteen emolevy viittaisi nimenomaan S4 Pro -piiriin. Muistia on kaksi tai neljä gigatavua (ennakkotiedot vaihtelevat) ja tallennustilaa 16 tai 32 gigatavua mallista riippuen. Kuten Nexus-laitteissa yleensä, microSD-korttipaikkaa ei ole tarjolla.



Laitteen odotetaan saapuvan myyntiin kesän mittaan Yhdysvalloissa 269,99 dollarin hintaan (32 GB versio) ja 229,99 dollarin hintaan (16 GB versio). Suomessa hinta kääntynee edellisen mallin tapaan suoraan euroiksi verojen tullessa vielä hinnan päälle.

Uudistettu Nexus 7 julkaistaan todennäköisesti ensi viikon keskiviikkona.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki