AfterDawn logo

Sharp myy omaisuuttaan talousvaikeuksissa

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Elektroniikkajätti Sharp tuntuu olevan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa, kirjoittaa The Japan Times. Yhtiön reilun kahden miljardin dollarin velka erääntyy syyskuussa.

Sivuston mukaan Sharp suunnittelee myyvänsä 9,2 prosentin osuutensa AV-tuotteita valmistavasta Pioneerista. Tämä tarkoittaa noin 30 miljoonaa osaketta. Kaupanteon syyt ovat puhtaasti taloudelliset, eivätkä yhtiöt aio sen myötä lopettaa tiivistä yhteistyötään. Pioneerille jää edelleen 0,8 prosentin osuus Sharpista, kertovat nimettömiksi jääneet lähteet.

Osakkeiden myyntiä on ilmeisesti suunniteltu jo siitä asti, kun Sharp viime vuonna alkoi kaavailla muutoksia yhtiörakenteeseensa. Sharpin on toimeenpantava myös muita toimia selvitäkseen veloistaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki