AfterDawn logo

Samsung demoaa taipuisaa näyttöä tammikuun CES-messuilla

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Samsungin on pitkään tiedetty kehittelevän taipuisia näyttöjä käytettäväksi esimerkiksi puhelimissa, mutta tekniikka ei ole vielä valmista tuotantokäyttöön asti. Edistystä kuitenkin tapahtuu, sillä yhtiö aikoo esitellä tammikuun CES-messuilla uutta taipuisaa näyttötekniikkaansa.

Demottavaksi on CNETin tietojen perusteella tulossa 5,5 tuuman kokoinen esimerkiksi puhelimiin sopiva näyttö, jonka resoluutio on 1280x720 pikseliä. Ainakin speksiensä puolesta näyttö olisi jo sopiva puhelimiin, sillä 720p-resoluutio runsaan viiden tuuman näytöllä tarkoittaa 267 pikseliä tuumalle.

Lisäksi Samsung aikoo esitellä 55 tuuman kokoista esimerkiksi televisiossa käytettävää ruutua. Vaikka isompaa ruutua ei tarvitsekaan taivuttaa taskuun saamiseksi, sille voisi löytyä käyttöä vaikkapa autojen sisältä kaarevina näyttöpintoina.


Vaikka Samsung on onnistunut saamaan taipuisalle näytölle kohtuullisella resoluutiolla toimivan kuvan, laitteissa käyttöä varten vaadittaisiin vielä esimerkiksi kosketusominaisuuden rakentaminen taipuisaksi. Käytännössä siis näyttöjä tuskin tullaan näkemään puhelimissa vielä muutamaan vuoteen.

4 KOMMENTTIA

Bodomed1/4

Tässäpä nokialle oiva kehitys idea ja ekan laitteen tuonti joka kuitenkin kuopataan ja sitten Appele saa tuoda sammallaisen laitteen parin vuoden päästä ja se menestyy... :D

haga12/4

Originally posted by Bodomed:

Tässäpä nokialle oiva kehitys idea ja ekan laitteen tuonti joka kuitenkin kuopataan ja sitten Appele saa tuoda sammallaisen laitteen parin vuoden päästä ja se menestyy... :D

Idea? Nokia on kehitellyt jo pitkään näitä...

hannibal_pjv3/4

Yep... niillä oli konseptivideo taipuvanäyttöisestä laitteesta jo vuosia sitten...
http://www.youtube.com/watch?v=IX-gTobCJHs

arivesa4/4

Ideat usein syntyy tarpeesta,joskus vain oivalluksesta.Usein myös monessa osoitteessa miltei yhtaikaisesti.

Nokia on tuossa ollut hyvä,taannoin.Enää vain ei pysty valmistamaan itse mitään.Edes muutamaa pyydettyä Lumiaa.

Ei pelkkä "insinöritoimisto" enää,ilman tuotantomasiinaa, maailmaa valtaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki