YLE: Israel joutui mittavan kyberhyökkäyksen kohteeksi
YLE Uutisten mukaan Israel on joutunut vakavan internethyökkäyksen kohteeksi. Israelin valtiovarainministeri Yuval Steinitz kertoi, että Israelin hallituksen internet-sivuille on kohdistunut yli 44 miljoonaa hyökkäystä viime keskiviikon jälkeen. Israel aloitti silloin hyökkäyksen Gazaan.
Ministerin mukaan kaikki lähes kaikki hyökkäykset onnistuttiin torjumaan. Israel on asiantuntijoiden mukaan erittäin hyvin varautunut tietosodankäyntiin, sillä se kohtaa hyökkäyksiä säännöllisesti.
Yksi hyökkäys pääsi kuitenkin Israelin verkon läpi ja aiheutti yhden sivuston kaatumisen noin kuudeksi minuutiksi. Israel ei kommentuinut, kuka hyökkäyksen oli toteuttanut.
Lauantaina ainakin hakkeriryhmä Anonymous ilmoitti hyökänneensä Israeliin ja kaataneensa tai poistaneensa Israelin valtion tietokantoja. Hyökkäyksen sanottiin olevan protesti Israelin ilmaiskuja vastaan.
4 KOMMENTTIA
FrostRose1/4
Näin siellä valitateen siitä, että Israel antaa takaisin rajan toiselta puolelta toimiville terroristeille, jotka käyttävät ihmiskilpinä siviilejä. Varmaan rajakaupungin/kien siviilien siirtäminen 5-15km rajalta sisämaahan tiputtaisi siviiliuhrien määrän alhaiseksi, mutta tätähän ei vallassa oleva puolue suvaitse, kun heidän "sotilaansa" jäisisvät ilman ihmiskilpiä.
Ergopad2/4
cahva3/4
6 minuuttia downtime. *SHOCK* *HORROR*
xxwavx1124/4
Verkkomediaa ei varmaan Afterdawnin tai minkään muunkaan luotettavan lähteen kannata lainata.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT