Lehti: iPad Ministä puuttuu 3G-yhteys
Applen odotetaan ensi viikolla julkaisevan pienemmän iPad-mallin, jota on yleisesti kutsuttu nimellä iPad Mini. Vaikka Applen toimitusjohtaja vannoi aiemmin yhtiön pitävän tuotejulkistuksensa paremmin piilossa ennen virallista h-hetkeä, tulevasta tabletista on nähty useita kuvia ja huhumylly käy entiseen tahtiin.
Uusimmasta huhusta kertoo brittilehti The Guardian, jonka omat "teollisuuslähteet" odottavat tulevan pienemmän iPadin sisältävän vain WLAN-yhteydet. Syynä päätökselle kerrotaan olevan tarve säästää hinnassa sekä 3G-yhteyksien varaaminen pelkästään kalliimmalle (ja yhtiön kannalta tuottoisammalle) iPad-mallistolle.
The Guardianin lähteiden tieto on kuitenkin ristiriidassa aiempien kuvien kanssa, joissa näkyi selvästi Applen aiemmista 3G-laitteista tuttu antennien kuuluvuuden varmistava aukko alumiinikuoressa sekä mahdollinen Mikro-SIM-kortin paikka.
Lisäksi The Guardian kertoo Applen päivittävän nykyisen iPad-mallistonsa uudella Lightning-liitännällä, joka esiteltiin syyskuussa iPhone 5 -puhelimen mukana. Toinen 10 tuuman iPad-mallistoon tuleva muutos on uusi kantataajuuspiiri, mikä mahdollistaa LTE-yhteydet Briannian ensimmäisessä LTE-verkossa. EE:n verkko toimii vain 1800 MHz:n taajuudella, eli suomalaiskäyttäjiä uudistus ei välttämättä hyödytä.
3 KOMMENTTIA
G0lden_Kebab1/3
"Vaikka Applen toimitusjohtaja vannoi aiemmin yhtiön pitävän tuotejulkistuksensa paremmin piilossa ennen virallista h-hetkeä"
eivät tietenkään pidä piilossa koska hypetyshän on erinoimainen lisä markkinointiin.
arcanix2/3
Samsungilla on jo Galaxy Mini, raastupaan vaan koko sakki taas.
squi3/3
Applella taisi olla jo sitä ennen Mac Mini ja lisäksi Englannissa valmistettiin Morris Mini -autoa jo 50-luvulla :P
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT