--->
AfterDawn logo

Ashton Kutcher valittiin Steve Jobsin rooliin

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Näyttelijä Ashton Kutcher tulee esittämään Applen perustajan Steve Jobsin osan elämänkerrallisessa elokuvassa, kertoo Variety-lehti.

Ohjaajana toimii Joshua Michael Stern ja elokuvan kuvaukset on tarkoitus aloittaa jo toukokuun aikana. Varietyn mukaan elokuva kertoo Jobsin tarinan ja miten "kurittomasta hipistä" tuli yksi Applen perustajista ja aikansa arvostetuimmista yritysjohtajista ja visionääreistä.

Tieto Kutcherin valinnasta elokuvan pääosaan julkaistiin aprillipäivänä, mikä sai monet epäilemään uutisen aitoutta. Tiedot on kuitenkin vahvistettu uudelleen jälkikäteen.

Ashton Kutcher tunnetaan aiemmista elokuvarooleistaan esimerkiksi Dude, where is my car -elokuvassa sekä myöhemmin erityisesti Charlie Sheenin korvaajana Two and a Half Men -sarjassa. Kutcher on tehnyt uraa myös vakavampiotteisissa elokuvissa, kuten The Butterfly Effect ja Bobby.

MAINOS


Kutcherin tähdittämä Jobs-niminen elokuva toinen suunnitteilla olevista elokuvista, sillä myös Sony Pictures suunnittelee elokuvaa perustuen ainoaan viralliseen Steve Jobsista julkaistuun elämäkertaan. Sonyn elokuvan ohjaajaksi on aiemmin yritetty kiinnittää Facebookin syntyyn löyhästi perustuvan The Social Networkin ohjaajaa Aaron Sorkinia.

3 KOMMENTTIA

TemeTee1/3

Aprillia aprillia

kodekn2/3

Hah hah, just sopiva vastenmielinen mulkero esittämään Jobsia ;)

Sokar803/3

Applen käytäjille leffa lipun hinta on 50e muille 11e

Koska ne kummiskin maksaa ihan sama minkä hinta i tuoteessa on

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

FakeUpdates yhä Suomen yleisin haittaohjelma - maaliskuussa paljastui uusi hyökkäyskampanja, jossa haittaohjelmaa käytettiin

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki