AfterDawn logo

Apple aloittamassa supertarkkojen iPad-näyttöjen valmistuksen

Teemu Laitila Teemu Laitila
10 kommenttia

Apple on aloittamassa seuraavan sukupolven iPadiin eli iPad 3:n tarkoitettujen supertarkkojen näyttöjen valmistuksen. Asiasta kertoo Cnet perustuen DisplaySearch-yhtiön analyytikon haastatteluun. Seuraavassa iPadissa käytettävän näytön resoluutio on 2048x1536, mikä on molemmissa suunnissa tasan kaksi kertaa enemmän kuin nykyisissä iPadeissa.

Asiasta kertovan analyytikon mukaan näytöt tilataan jopa kolmelta eri alihankkijalta, mikä johtuu pienten, mutta korkealla resoluutiolla toimivien näyttöjen valmistuksen vaativuudesta. Yksi näyttötehdas ei kykene valmistamaan näyttöjä tarpeeksi nopeasti Applen tilausmääriin nähden. Näyttöjä toimittavat Applelle näillä näkymin Samsung, Sharp ja LGD.


Näytöt perustuvat aiemmissakin iPadeissa käytettyyn IPS-tekniikkaan, eikä monien Android-valmistajien älypuhelimissaan suosimaan AMOLED-tekniikkaan. Toisaalta nykyisellä tekniikalla korkean resoluution AMOLED-näyttöjen valmistuskustannukset ovat yksinkertaisesti liian korkeat järkevän hinnan säilyttämiseksi.

Seuraavan sukupolven iPad julkaistaneen joskus maaliskuun aikana, kuten on tapahtunut kahden edellisen mallin kohdalla. Resoluutiosta muodostunee uuden iPadin vahvin myyntivaltti kilpailijoihin verrattuna.

10 KOMMENTTIA

3rd_party1/10

Kerokaapas nyt joku, mitä hyötyä noin isosta resoluutiosta on noinkin pienessä näytössä? Ei kai ihmissilmän erottamiskyky enää riitä huomaamaan eroa tuon ja iPad2:n resoluution välillä?

Onko tämä nyt vain speksikikkailua, mihin Apple on syyllistynyt ison jehun poistuttua remmistä?

tino62/10

Ei tuo pistetiheys vielä mikään valtava ole esimerkiksi painotuotteisiin verrattuna. Samoja dpi-lukemia tarjoavat myös puhelimien näytöt. Kaipa tuota voi perustella miellyttävämmällä lukukokemuksella, kuvatkin näyttänevät hienoilta.

Jotain pitää aina kehittää ja tuo oli ilmeisesti kustannustehokkain ja myyvin uudistus. Jos muistia ja prosessoria olisi lisätty vaikka kuinka paljon, suurin osa peruskäyttäjistä ei huomaisi mitään eroa. 4s:än virhettä ei haluttu toistaa.

Se miksi juuri tuohon tarkkuuteen on päädytty, on tietysti se että se on yksinkertaisesti 2x nykyinen tarkkuus. Sovelluksien skaalaaminen on olennaisesti helpompaa kun muunnos on noin suoraviivainen.

Teknotuuletin3/10

Quote:

Näytöt perustuvat aiemmissakin iPadeissa käytettyyn IPS-tekniikkaan, eikä monien Android-valmistajien suosimaan AMOLED-tekniikkaan.


Kertokaapa minulle, mikä Android tabletti käyttää AMOLED tekniikkaa? Sitä minäkin. minkä takia se pitää edes tuoda uutisessa esille, kun AMOLED -tekniikkaa käytetään älypuhelimissa kun tableteissa taasen TFT:tä: IPS:ää tai PLS:ää.

Eriol4/10

Saattaa vaan vaikuttaa akkukestoon jos pitää jatkuvasti ajaa tuplasti pikseleitä näytölle. Muuten tuplareso onkin ihan tervetullutta, toivottavasti nähdään pian myös läppäreissäkin.

Thor19935/10

Ihan mielenkiintosta. Aika näyttää miten hyödyllistä.


Saattaa vaan vaikuttaa akkukestoon jos pitää jatkuvasti ajaa tuplasti pikseleitä näytölle.


Jos pilkkua viilataan ni niitä pikseleitä on 4 kertanen määrä :)
(3145728 vs. 786432) Eli 4 kertaa raskaampi homma näytönohjaimelle :/
Saa nähä, saa nähä.

ArttuH5N16/10

Vaikea uskoa noin suurten resoluutioiden hyötyä. Mutta, eiköhän Apple todista minut vääräksi tässä asiassa, tuomalla sen pirun terävän tabletin.

PatrikSelin7/10

Originally posted by 3rd_party:

Kerokaapas nyt joku, mitä hyötyä noin isosta resoluutiosta on noinkin pienessä näytössä? Ei kai ihmissilmän erottamiskyky enää riitä huomaamaan eroa tuon ja iPad2:n resoluution välillä?

Onko tämä nyt vain speksikikkailua, mihin Apple on syyllistynyt ison jehun poistuttua remmistä?

Itselläni on Asuksen Transformer ja siinä on 1280x800 resoolutio. Näyttäähän se hyvältä, mutta saisi olla tarkempi. Onhan iPhone 4:ssa Retina-näyttä ja näyttää paremmalta kuin vanhemmat iPhonet.

Saisivat keskittyä enemmän akun kehitykseen, koska tehot ovat nykyään ihan riittävät, vaikka niitäkin tietenkin pitää kehittää.

squi8/10

Originally posted by Teknotuuletin:

Quote:

Näytöt perustuvat aiemmissakin iPadeissa käytettyyn IPS-tekniikkaan, eikä monien Android-valmistajien suosimaan AMOLED-tekniikkaan.


Kertokaapa minulle, mikä Android tabletti käyttää AMOLED tekniikkaa? Sitä minäkin. minkä takia se pitää edes tuoda uutisessa esille, kun AMOLED -tekniikkaa käytetään älypuhelimissa kun tableteissa taasen TFT:tä: IPS:ää tai PLS:ää.

Samsungilla yksi SAMOLED-näytöllinen tabletti. Sanamuoto on uutisessa kuitenkin hieman hämäävä, tarkennan.

juhaa29/10

Originally posted by Teknotuuletin:

Quote:

Samsungilla yksi SAMOLED-näytöllinen tabletti. Sanamuoto on uutisessa kuitenkin hieman hämäävä, tarkennan.

joo ja sekin vain 7,7" ruudulla ...

tekniikka lienee vielä liian kallista ... toivottavasti halpenee, koko kasvaa samoin kuin pikselitiheys ==>> päästään kuitenkin pienempään sähkönkulutukseen kuin perinteisellä tekniikalla

Teknotuuletin10/10

Originally posted by squi:

Originally posted by Teknotuuletin:

Quote:

Näytöt perustuvat aiemmissakin iPadeissa käytettyyn IPS-tekniikkaan, eikä monien Android-valmistajien suosimaan AMOLED-tekniikkaan.


Kertokaapa minulle, mikä Android tabletti käyttää AMOLED tekniikkaa? Sitä minäkin. minkä takia se pitää edes tuoda uutisessa esille, kun AMOLED -tekniikkaa käytetään älypuhelimissa kun tableteissa taasen TFT:tä: IPS:ää tai PLS:ää.

Samsungilla yksi SAMOLED-näytöllinen tabletti. Sanamuoto on uutisessa kuitenkin hieman hämäävä, tarkennan.

Kiitoksia tarkennuksesta ja muistelinkin jotain tabia samoledilla tai amoledilla, mutta pikaisella googletuksella en löytänyt.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT