AfterDawn logo

LG julkaisee ensimmäisenä ison OLED-television

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Viihde-elektroniikkaa valmistava LG kertoi julkaisevansa ensi vuoden aikana ensimmäisen 55 tuumaisen OLED-television. Teknologia on saanut jo jalansijaa pienissä ja keskisuurissa näyttöpaneeleissa, mutta sen yleistyminen suurimmissa kokoluokissa on ollut hidasta.

Yhtiön toimitusjohtajan pitämän puheen mukaan LG julkaisee television ensi vuoden viimeisellä puoliskolla. Mallia on tarkoitus esitellä ensi vuoden CES-messuilla. Valitettavasti 55 tuumaisen OLED-television saatavuus tulee olemaan erittäin rajattu.

Television hintaa ei ole vielä vahvistettu, mutta yhtiö odottaa sen olevan jossakin 3250 dollarin eli 2250 euron tienoilla.

Sony on myös luvannut tuoda markkinoille isoja OLED-telkkareita, mutta vielä nämä mallit ovat antaneet odottaa itseään. Yksi syy tähän voi olla isojen paneeleiden valmistuksen vaikeus. Eräiden tietojen mukaan isoista paneeleista vain joka kahdeksas läpäisee laatuvalvonnan.

9 KOMMENTTIA

sidrend1/9

Saas nähdä kuinka mahtava kuva noissa on, kun niitä vielä vähän kehitetään.

Pc_P2/9

Saa nähä kuinka paljon valmistus virheitä noista löytyy, kun on noin vaikea valmistaa.

Sove923/9

Saa nähä kauanko kestää, kun asiakkaat alkavat valittamaan kuvan kiinni palamisesta, OLED meinaan palaa plasmaakin herkemmin kiinni.

Bluejack4/9

Lainaus:

Sove92
Saa nähä kauanko kestää, kun asiakkaat alkavat valittamaan kuvan kiinni palamisesta, OLED meinaan palaa plasmaakin herkemmin kiinni.

jepjep..
nykyisilläkin plasmoilla saa olla melkoinen meedio jotta ilmiön onnistuu saamaan aikaan.. ok ,"jätänpä leffan aikani kuluksi pauselle 2vkoa kun lähden käymään espanjassa.. "ei apple käyttäjille siis tarkoitettuja laitteita laisinkaan"..

MattiMies5/9

Yllättävän halpa.

JiiPee746/9

Joo ei oo kyllä omaan panasonicin plasmaan tullu palamisia vaikka on joskus, siis useastikin jääny kapistus auki ja joku mtv3 chatti pyöriny läpi yön.

Semmosia haamu palamisia tulee melko helposti, mut ne häviää myös suht nopeesti.

Smanci7/9

Palaminen oli viime vuosikymmentä/tuhatta :)

daim0n8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:

Lainaus:

Sove92
Saa nähä kauanko kestää, kun asiakkaat alkavat valittamaan kuvan kiinni palamisesta, OLED meinaan palaa plasmaakin herkemmin kiinni.

jepjep..
nykyisilläkin plasmoilla saa olla melkoinen meedio jotta ilmiön onnistuu saamaan aikaan.. ok ,"jätänpä leffan aikani kuluksi pauselle 2vkoa kun lähden käymään espanjassa.. "ei apple käyttäjille siis tarkoitettuja laitteita laisinkaan"..

Onnistuu yllättävän helposti jos tietokone on kytkettynä ruutuun kiinni

RekookeR9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:


nykyisilläkin plasmoilla saa olla melkoinen meedio jotta ilmiön onnistuu saamaan aikaan.. ok ,"jätänpä leffan aikani kuluksi pauselle 2vkoa kun lähden käymään espanjassa..

Ainaki Plazan foorumilla jotkut käyttäjät valittelevat, että palamista tapahtuu helposti nykyäänkin vaikka vain katselis mtvtä pari-kolme tuntia jossa logo on näkyvissä tms.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki