Tv-lupatarkastukset jatkuvat vielä tavalliseen tapaan
Yksi Kataisen tulevan hallituksen säästökohteista on tv-lupamaksujen tarkastusten lopettaminen, mutta tv-lupaa ei silti kannata vielä lähteä irtisanomaan. MTV3:n mukaan Viestintävirasto kehottaa ihmisiä varautumaan lupatarkastuksiin vielä jonkin aikaa, sillä tarkastukset tullaan lopettamaan vasta lainsäädännön muuttuessa myöhemmin.
Viestintäviraston pääjohtaja Asta Sihvonen-Punkka kertoo tarkastajien jatkavan toimintaansa normaalin tapaan. Tarkastusten loppuminenkaan ei aja ketään työttömäksi, sillä tv-lupatarkastajan ammatti on useimmille sivutoiminen.
"Tv-lupatarkastukset jatkuvat ilman muutoksia. Meillä on 65 tarkastajaa, jotka tekevät työtä sivutoimisesti. Joukossa on paljon poliiseja ja haastemiehiä", Sihvonen-Punkka keroo.
Tv-lupamaksujen valvonnasta luopuminen tuo valtiolle arviolta 11 miljoonan euron säästöt. Uusi hallitus on myös luvannut ratkaista Yleisradion uuden rahoitusmallin pikavauhtia, mikä luultavasti tarkoittaa nykyisen tv-lupamaksujärjestelmän lopettamista joka tapauksessa.
12 KOMMENTTIA
kolmis1/12
Kanavat kortin taakse niin ei tarvitse maksaa turhasta.
MaveZ2/12
Taitaa olla edessä meikäläisellä ainakin tuo luvan irtisanominen... Tällä hetkellä maksan TV-lupaa vain siksi, että voin katsoa yhtä SubTV:n ja yhtä MTV3:n ohjelmaa. Molemmat tulevat ulos kerran viikossa.
Toki telkkari on melko usein päällä, mutta sen tarkoitus on vain peittää alleen seinänaapurin kaapinovien paiskomisesta tuleva meteli.
J-lalli3/12
Siihe hommaa riittää ratiokii :D vitsivitsi...
daim0n4/12
Mitäpä luulet miten tässä käy kun kokoomus pääsee hallituksessa seuraavat neljä vuotta rälläämaan ja muita vedetään kuin pässiä narussa.
Ozss5/12
Nykyäänkin samaan hintaan on katsonut iso perhe ja yksinelävä. :-) TV-lupia tarvii vain yhden taloutta kohden. Tuo kortti homma ois todella oikeudenmukainen. Jos katsoo useammasta telkkarista, niin rinnakkaiskortteja sai nimellisellä korvauksella tai jotain. Niinhän homma toimii nykyään maksu kanavien kanssa. ;-)
pelce6/12
YLEn kanavia ei voida pistää maksukortin taakse, koska se aiheuttaisi massiivisen loven kassaan ja koko putka menisi konkurssiin.
Miettikää nyt, jos ihmiset saisivat päättää haluavatko maksaa ~20€ kuussa YLEn kanavista. Ei tarvitse loppujen lopuksi paljoa miettiä kun suurin osa talouksista päättää ensin testata ilman ja huomaakin sitten jo muutaman viikon päästä ettei tarvitsekaan kyseisiä kanavia mihinkään.
ArttuH5N17/12
Mielestäni on tärkeää pitää YLE laajana ja elinvoimaisena. YLE:n rahoituksen sitominen valtion budjettiin on toisaalta hyvä, mutta saattaa kyseenalaistaa YLE:n riippumattomuuden, joka pystytään toistaiseksi joten kuten hoitamaan.
trooper788/12
Aika hyvät palkat noilla tarkastajilla >D
nuppi9/12
Toivottavasti Kataisen ja kokoomuksen suunnittelema asuntokohtainen mediamaksu 29.90 euroa kuukaudessa ja 358,8 euroa vuodessa tulee voimaan mahdollisimman pian.
lizzzer10/12
Mm, tämä olisi hyvä. Sitä voisi sitten vapaasti korottaa n% vuosittain ilman pelkoa, että ihmiset alkavat äänestää jaloillaan.
ArttuH5N111/12
Jep, mielestäni on kohtuullista pyytää maksua asuntokohtaisesti. Se on vain reilua. Tuo on myös onneksi tarpeeksi pieni summa, että opiskelijoillakin varaa, yksi pieni juokseva kulu vain lisää.
Remixed12/12
Siltä näyttää, 160 000e vuodessa käteen, ja vielä sivutoimisesti!
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT