Aasialaisvalmistajat luovuttamassa, onko tablettien aika jo ohi?
Android-tablettien markkinoille yrittäneet aasialaiset laitevalmistajat ovat vähentämässä tablettien kehitykseen käytettäviä resursseja ja keskittymässä taas isoruutuisten Android-älypuhelinten suunnitteluun, kertoo Taiwanilaisia laitevalmistajia lähellä oleva Digitimes. Digitimesin mukaan syynä on 7 - 10 tuuman kokoisten Android-tablettien heikko menekki.
Tähän mennessä Samsung on Android-valmistajista ainut, joka Applen puristuksessa on onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan 10 prosentin tietämille. Muiden tablet-laitteita julkistaneiden valmistajien kuten Motorolan, RIM:n, LG:n ja HTC:n myynti on ollut erittäin vähäistä.
Tablet-laitteista vapautuvat tutkimus- ja tuotekehitysresurssit on Digitimesin lähteiden mukaan tarkoitus keskittää 4-5 tuumaisten high-end Android-puhelinten kehittämiseen.
Android-tablettien heikkoa myyntiä on selitetty esimerkiksi sillä, että isoruutuisen älypuhelimen omistajalle tabletti ei juuri tuo lisäarvoa ominaisuuksiensa puolesta. Tablettien laajempi yleistyminen saattaa siis jäädä kokonaan haaveeksi aiemmin esitetyistä hurjista kasvuluvuista huolimatta.
7 KOMMENTTIA
Thor19931/7
No ei kai ne myy jos suurin osa niistä on joko raudalta tai softalta ihan surkeita viritelmiä :/
Myös markkinointi ja mainostus on taitanu olla melko pientä..
ArttuH5N12/7
En ihmettele jos tabletit eivät käy kaupaksi. Tablettien kohderyhmällä kun on jo 5 tuuman möhkälekännyköitä, niin mitä 7 tuuman tabletilla tekisi.
MoZar3/7
Huonorauta + vanhentunut versio Androidista ei tuo menestystä.
En näe myöskään syytä ostaa HTC:n tablettia, koska niissä on kännykkä versio Androidista, vaikka rauta niissä onkin parempaa.
Sitten taas ne laitteet joissa rauta ja softa ovat jo kohdallaan, niillä alkaa olemaan todella törkeät hinnat esim. Motorola Xoom.
Huoh.. Ensinnäkin pitäisi olla tabletti versio Androidista ja kohtuullista rautaa, sekä hinnoiteltava läppäreille kilpailukykyisellä hinnalla niin eiköhän muidenkin kuin iPadien myynti saataisi nousuun.
Ibanez904/7
Ennemmin tehokas läppäri kuin huono tabletti.
Zarok5/7
Itselläni on ASUS Transformer -tabletti ja se on loistava. Tällä hetkellä on vain iPad vs muut tabletit, eli kuka muka ostaisi LG:n tulevan 3D tabletin joka pitäisi maksaa 1000 euroa. 3D on hienoa asia, mutta jos rauta vanhenee kahdessa päivässä, niin ei ole kauhea hinku ostaa. Transformerissa ja XOOMissa on lähes samat ominaisuudet, mutta maksaa vaan paljon vähemmän. Ahneus käy lankeemuksen edellä, eli Motorolan, HTC:n pitäisi tehdä halvempaa tablettia, mutta samoilla raudalla.
Zarok6/7
Tietenkin Asuksen laite tuntuu kalliilta, jos vertaileen tosi vanhaan laitteeseen. Googlen mukaan iPadin akkukesto 10 tuntia, eli et tunnut käyttävän paljon jos yksi latauskerta kestää pari päivää.
sidrend7/7
Tabletti on vähän väliinputoaja, ei sitä oikein tiedä mihin käyttäisi ja kun pareemmat mallitkin ovat niin kalliita niin..
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT