AfterDawn logo

Buffalon ulkoinen kovalevy tukee USB-nauhoitusta televisiosta

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Buffalo on julkaissut ulkoisen kiintolevyn, joka tukee uusimmista televisioista löytyvää videon tallennusta USB-liitännän kautta, kertoo Softpedia. Vaikka USB-tallennus löytyy kohtalaisen harvoista laitteista, levy tukee myös yleisempää videotoistoa USB-laitteelta.

Tällä hetkellä HD-LBU2 / V tukee videotallennuksen osalta esimerkiksi Toshiban Regza-sarjaa, Panasonicin Viera-sarjaa, Sonyn Bravia-televisioita, Sharpin Aquos-malleja sekä LG:n Infinia-malleja. Videota voi toistaa lähes kaikilla USB-liitännän omaavilla laitteilla, kuten esimerkiksi PlayStation 3:lla sekä monilla Blu-ray-soittimilla ja televisioilla.

HD-LBU2 / V on tarjolla sekä yhden että kahden teratavun tallennuskapasiteetilla varustettuna. Laite ei sisällä tuulettimia, jotka saattaisivat muodostua häiritseviksi olohuonekäytössä.

Buffalo ei paljasta laitteen tulevaa hinta, mutta se on tarkoitus lanseerata ensimmäiseksi Japanin markkinoille ja Euroopan sekä Pohjois-Amerikan julkaisu tapahtuvat myöhemmin.


4 KOMMENTTIA

Pc_P1/4

Ei vissiin Samsung 6 sarjassa toimi :(

raven0ak2/4

ja tämäkin saksasta tilata, jos joskus aikoo, kiitokset teostolle :)

matso93/4

Öö? Niin, että mitä ihmeellistä tekniikkaa tähän nyt tarvitaan?

Eiköhän videotiedostoja voida lukea (toistaa) ja kirjoittaa (tallentaa) ihan mille tahansa ulkoselle levylle? Vai tarviiko noi laitteet muka jotain erillisiä drivereita jota ei normi levyllä ole?? o.O

syrtek664/4

Talletusta kovalevylle _suoraan_ televisiosta ilman että välissä olisi digiboxia taikka tietokonetta. Jotta tämä olisi mahdollista tarvitaan softaa televisioon joka mahdollistaa tämäm. Ymmärretty?

Tietenkin talletus tietokoneelta on mahdollista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki