AfterDawn logo

Sony lupaa korjauksia PS3:n hakkerointeihin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoliin liittyvät hakkeroinnit ovat saaneet runsaasti palstatilaa viimeisen kahden viikon aikana. Myös Sony on seurannut asioiden kehittymistä tarkasti, ja yritys aikoo pian julkaista konsolille ohjelmistopäivityksen, jonka luvataan korjaavan tilannetta.

Virallista tiedotetta Sony ei ole asian tiimoilta vielä julkaissut, mutta Edge-lehdelle kerrottujen tietojen perusteella Sony työskentelee parhaillaan asian kimpussa. Tarkempia tietoja päivityksen tuomista teknisistä muutoksista on kuitenkin turha odottaa Sonyn suunnalta, sillä yhtiö ei kerro tietoturvapäivitystensä sisällöstä mitään.

Hakkereiden mukaan Sony ei voi kuitenkaan enää korjata tilannetta ilman rautatason muutoksia. Sonylle asian myöntäminen olisi kuitenkin kova paikka, sillä jotkin pelitalot saattaisivat lopettaa konsolin tukemisen, jos konsolijätti nostaisi kädet ilmaan luvattomien pelikopioiden vallatessa laitteet.


Tähän mennessä hakkerit ovat julkaissee PS3:lle mm. oman firmwaren, jolla onnistuu kotikutoisten ohjelmien ajaminen suoraan konsolin XMB-valikosta. Kyseinen firmware ei ole kuitenkaan paras mahdollinen julkaisu, sillä sen kanssa konsolin kaikki ominaisuudet eivät toimi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki