--->
AfterDawn logo

Kinectiä hyödyntävä aikuisviihdepeli tekeillä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Kuumempia pelihetkiä Kinect-liiketunnistusohjaimen kanssa haluavat pelaajat saavat tulevaisuudessa helpotusta, sillä ThriXXX ilmoitti tällä viikolla työstävänsä Kinect-ohjainta hyödyntävää aikuisviihdepeliä.

Pelissä pelaaja voi harrastaa interaktiota naishahmojen kanssa käyttämällä käsiään virtuaalikäden liikuttamiseen. Helppokäyttöisyyttä ajatellen peliä voi pelata myös yhden käden avulla. Tarkempaa esittelyä kaipaavat voivat kurkata YouTubeen lisätyn esittelyvideon (video sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille ja nuorille!).

ThriXXX:n johtoportaaseen kuuluva Brad Abram pitää Kinectiä hämmästyttävänä keksintönä. Abramin mukaan Kinect mahdollistaa virtuaalisen ohjaamisen siirtämisen täysin uudelle tasolle.

MAINOS


ThriXXX on työstänyt pelin prototyyppiä Windows 7 -tietokoneella, jossa Kinect toimii hakkereiden julkaisemien ajureiden kanssa. Microsoft ei ole toistaiseksi kommentoinut pelin kehitystä, mutta Xbox 360 pelikonsolille pelin julkaiseminen ei kuitenkaan todennäköisesti onnistu, sillä yritys suhtautuu muiden konsolijättien tavoin hyvin nihkeästi aikuisviihdepeleihin.

Kinectin lisäksi markkinoille on tulossa muitakin vastaavia ohjaimia, joita voidaan käyttää pelien ohella esim. interaktiivisten elokuvien ohjaamiseen.

4 KOMMENTTIA

questo1/4

Linkki ei toimi. Youtube poistanut.

aceristi2/4

Harvassa ovat ne jotka tämän pelin myöntävät ostaneensa, mutta silti sitä myydään kuin leipää

Bluejack3/4

Ei kai tämä ollut kun ajan kysymys. Tubenvideo linkistä näemmä on poistettu :)

trooper784/4

Pelinä vaikuttaa aika sisältö köyhältä tekeleeltä... multimedia pornona, no mikä ettei xD

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

FakeUpdates yhä Suomen yleisin haittaohjelma - maaliskuussa paljastui uusi hyökkäyskampanja, jossa haittaohjelmaa käytettiin

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki