AfterDawn logo

LG kehittämään QLED-näyttötekniikkaa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

LG Displays kertoi ryhtyvänsä kehittämään yhdessä QD Visionin kanssa uutta nanoteknologiaan perustuvaa QLED-näyttötekniikkaa (Quantum dot LED). Uusi tekniikka parantaa väritoistoa ja vähentää samalla energiankulutusta sekä valmistuskustannuksia.

QLED-näytöt perustuvat 1980-luvulla löydettyihin kvanttipisteisiin, jotka ovat puolijohteita, joiden eksitonit ovat vangittuja kaikissa kolmessa ulottuvuudessa. LG ei erittele sen tarkemmin millaisissa sovellutuksissa se aikoo uutta näyttötyyppiä ensisijaisesti käyttää, mutta yhtiö aikoo kilpailla sen avulla varmasti Samsungin AMOLED-tekniikkaa vastaan.

Luminanssitehokkuus (luminance efficiency) verrattuna OLED-tekniikkaan on QLED:ssa QD Visionin mukaan 30–40 prosenttia parempi ja virrankulutus voi parhaimmillaan olla puolet OLED:sta. QLED-näyttöjen rakenteen sanotaan olevan yksinkertainen, jolloin näyttöjen valmistuskustannukset saadaan pienemmiksi. Lisäksi QLED-näytöt ovat vain muutaman sadan nanometrin paksuisia, joka mahdollistaa näyttöjen taivuttamisen mihin asentoon tahansa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki