Turva-aukko uhkaa BitTorrent-käyttäjiä
Tekijänoikeuksia valvovat järjestöt ovat koventaneet otteita vuosi vuodelta, joka on näkynyt myös nettilataajien vastareaktiona. Yksityisyyttä suojaamaan on otettu käyttöön muun muassa VPN-yhteyksiä, joita tarjoaa esimerkiksi The Pirate Bay. Turvalliselta kuulostava IPREDATOR-ratkaisu saattaa kuitenkin olla yhtä tyhjän kanssa, mikäli uudet tiedot tietoturva-aukosta pitävät paikkansa.
Telecomix Cipher -konferenssissa esiin tuotu turva-aukko koskee PPTP-pohjaisen VPN-ratkaisun ja IPv6-protokollan yhdistämistä. Mikäli kyseinen konfiguraatio on käytössä, käyttäjän oikean IP-osoitteen kalastaminen on lasten leikkiä, kerrotaan konferenssista. IPv4:n korvaavaa IPv6-protokollaa käytetään muun muassa Windows 7:n oletusasetuksena.
TorrentFreakin tietojen mukaan turva-aukkoa käytetään anonyymejen lataajien tiedonkeruuseen jo nyt Ruotsin antipiratismiliikkeen Antipiratbyranin toimesta. Turva-aukko ei tosin koske ainoastaan vertaisverkoista lataavia, vaan vaarassa ovat myös muita yhteyksiä käyttävät netinkäyttäjät.
Turva-aukko rajoittuu ainoastaan mainittujen kahden teknologian yhdistämiseen, joten esimerkiksi IPv6:n käytöstä poistamisen tulisi korjata ongelman. IPREDATORilla ollaan tietoisia ongelmasta ja he ovat aikoneet informoida asiakkaitaan turva-aukosta.
7 KOMMENTTIA
muppis1/7
Nyt lipsahti kyllä AD:n toimituksella keltaiselle. Tämä olisi pitänyt uutisoida VPN:n tietoturvaongelmana, eikä BitTorrent -uhkana. Soosoo.
Bluejack2/7
Kuka käyttää yleensä PPTP kautta luotua yhteyttä? kun tiedossa on ollut jo kauan pptp:n heikkoudet salauksessa muutenkin.
openvnp hommat toimii.
friis3/7
Siis mainitut kaksi teknologiaa ovat ipv6 ja pptp. Tietoturva-aukko koskee siis kaikkea nettiliikennettä.
zya4/7
Asia yksinkertaistettuna ipv6+pptp = tietoturva-aukko/ongelma. ipv4+pptp = ei aukkoja, eikä ongelmia. Toinen ratkaisu on openvpn + ipv6/ipv4 = ei tietoturva-aukkoja eikä ongelmia.
JussiFX5/7
Ei kai sitä nyt jokaista käyttistä tarvi alkaa uutiseen listaamaan... Siinä luki "muun muuassa" ja onhan tuolla Windowsilla vähän kovempi markkinaosuus.
olinn6/7
Toivottavasti jossain vaiheessa kertovat miten ne sen kalastivat. Itse jos kalastelen bonus korttien tietoja niin tuskin hyvä seuraa.
necq7/7
Hehheh, no siinäpä taas uutinen... Itse en ole IPv6:sta käyttänytkään vaan vaihtanut pelkästään IPv4:n, heti kun tämän uusimman koneeni sain. Liekö siis olen turvassa. Kyllä ainakin vituttais meikäläistä mikäli maksan turhaan PPTP-VPN:stä jossa on aukkoja. Meinaan haluan pitää esim. pankkitunnukseni yms. muilta piilossa, oli ne verkkopankit sitten kuinka https:n takana. Lisäksi voisi tuota uutisen otsikkoa muuttaa kun johtaa harhaan sellaisia netinkäyttäjiä jotka eivät noita bittorrentteja sun muita käytä.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT