AfterDawn logo

Hurt Lockeria ladanneita uhataan oikeusjutuilla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Kuusi Oscar-pystiä napannut The Hurt Locker -elokuva ei ole menestynyt taloudellisesti kovin hyvin, sillä elokuvan lipputulot jäivät Yhdysvalloissa noin 16 miljoonaan dollariin. IT-tekniikan kultaisella aikakaudella elokuvilla voi kuitenkin ansaita rahaa myös muilla keinoin, ja tämän on huomannut myös elokuvan tuottanut Voltage Pictures, joka aikoo hakea lisää rahaa luvattomilta lataajilta oikeusjuttujen avulla.

Apua oikeusjuttuihin Voltage Pictures on hakenut US Copyright Group -yritykseltä, joka nousi ensimmäisen kerran otsikoihin maaliskuussa, kun yritys haastoi tuhansia luvattomia lataajia oikeuteen. US Copyright Groupille yhteistyö Voltage Picturesin kanssa on suuri harppaus eteenpäin, sillä aiemmin se on suojellut vain joidenkin pienten itsenäisten elokuvantekijöiden etuja, joten nyt yritys saa vihdoin nimekkään asiakkaan.

US Copyright Group on tähän mennessä sopinut noin 40 prosenttia jutuista oikeuden ulkopuolella, joten kuluttajien uhkailu oikeusjutuilla tuntuu toimivan. Yrityksen hyvän onnistumisprosentin myötä useammat pienet ja itsenäiset elokuvastudiot ovat ottaneet yritykseen yhteyttä, jotta se puolustaisi näiden etuja. Yritys aikoo lähettää edustajiaan Cannesin elokuvafestivaaleille, joissa käydään neuvotteluita tulevien oikeusjuttujen osalta.


US Copyright Group on hankkinut luvattomien lataajien jäljittämiseen tarkoitetun tekniikan Saksasta. Kun luvattoman lataajan IP-osoite saadaan selville, selvitetään kyseisen IP-osoitteen omistaja oikeuden päätöksellä. Jos oikeus hyväksyy tietojen luovuttamisen, lähetetään lataajalle kirje, jossa selostetaan luvattomat toimet ja vaaditaan korvauksia. Jos luvaton lataaja ei maksa, on edessä lopulta oikeuskäsittely.

TorrentFreak-sivuston mukaan The Hurt Locker -elokuvaa on ladattu luvattomasti ainakin kymmenen miljoonaa kertaa, joten Yhdysvalloista löytynee ainakin miljoona kohdetta oikeusjutuille. Oikeusjuttujen määrää ei ole kuitenkaan kerrottu julki.

2 KOMMENTTIA

Ibanez901/2

Yhdyn ekaan :D Itsekkin olen Hurt Lockerin nähnyt ja tylsä leffa oli mutta ei kai sen mitenkään jännä pitänytkään olla kun wannabe dokumenttihan se oli. Tuo oscarien määrä kyllä pisti ihmetyttämään :D

Meizuman2/2

Mahtava leffa. Katsoin vuokra DVD:ltä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki