AfterDawn logo

Konsertti suoratoistossa BitTorrentin avulla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Heinäkuussa kerroimme kuinka Norjassa Far North Living -laboratorion ensimmäinen projekti siirsi suoratoistona Carved-elokuvan BitTorrent-tekniikkaa hyödyntävän Tribler-ohjelman avulla suoraan elokuvateatteriin.

Tuolloin kyseessä on suljettu kokeilu, mutta tänään alkoi myös kaikelle kansalle suunnattu kokeilu, jonka tarkoituksena on jaella videon sisältävää live-konserttia kaikille halukkaille.

Esitystä voi katsella suoraan internet-selaimen kautta, kunhan SwarmPlayer-ohjelma tai selainlaajennus on vain asennettu koneelle. Valitettavasti molempia ohjelmia tarjotaan toistaiseksi vain Windows-käyttöjärjestelmille, joka rajaa hieman kohdeyleisöä.

Konsertti on osa torstaina käynnistynyttä Insomnia-festivaalia, jossa musiikkitarjonta on keskittynyt elektroniseen musiikkiin.


Tekniikkaa kehittävien tahojen mukaan tekniikan skaalautuvuus suurille käyttäjämäärille on erinomainen, joten suurempiakin tapahtumia voitaisiin esittää ihmisille ilman kalliita erikoispalvelimia tai supernopeita internet-yhteyksiä.

4 KOMMENTTIA

lettas1/4

Swarmplayer löytyy myös linuxille:

http://trial.p2p-next.org/

juuSOS2/4

aika hienoa että voi tämmlstäkin nykyään tehdää vai mitä sanoo muut......................... näköjän aikja hienoa onnnnnnnnn

karb03/4

pitää jossain vaiheessa tuota kokeilla

Aunustico4/4

Tuli kokeiltua. Videokuva alkoi toistua ihan nopeasti. Enpähän vain jaksanut pidemmäksi aikaa jäädä asiaa tutkailemaan, kun kyseinen musiikkityyli ei kuulu intohimoihini.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki