AfterDawn logo

Panasonicin UniPhier-piiriin DivX Plus HD -tuki

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Kun DivX Inc. julkaisi tämän vuoden alussa uuden DivX Plus HD -sertifioinnin, jäivät monet kuluttajat innolla odottamaan DivX Plus HD -tuen saavia tuotteita, koska näillä onnistuu mm. H.264-videota käyttävien Matroska-tiedostojen toistaminen.

Puoleen vuoteen DivX Plus HD:n osalta ei juuri kuulunut uutisia, mutta syksyn myötä tilanne on onneksi muuttunut, kun viime kuussa NEC Electronics ilmoitti sisällyttävänsä DivX Plus HD -tuen EMMA-piireihin, syyskuun alussa RMI ja Realtek kertoivat sisällyttävänsä tuet yritystensä tiettyihin tuotteisiin ja eilen vastaavan ilmoituksen teki puolestaan Panasonic, joka ilmoitti DivX Plus HD -tuen ilmaantuvan yrityksen uusiin UniPhier-piireihin (Universal Platform for High-quality Image Enhancing Revolution).


Uutta UniPhier-piiriä käytetään tiettävästi ainakin Panasonicin uusissa 3D-tuella varustetuissa tuotteissa, joita odotetaan markkinoille ensi vuoden aikana. Yrityksen mukaan UniPhieria tullaan näkemään myös muissa taulutelevisioissa ja Blu-ray-soittimissa sekä tietyissä autoihin asennettavissa AV-järjestelmissä.

Ensimmäisistä DivX Plus HD -yhteensopivista laitteista ei ole vielä julkaistu tietoja, mutta todennäköisesti ensimmäiset tuotejulkaisut nähdään ensi vuoden alkuun mennessä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki