AfterDawn logo

Artisti haki levynsä Sonyn tiloista poliisin avulla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Levy-yhtiö Sonyn Meksikon osasto on saanut osakseen viime päivinä huonoa mainetta, kun maassa suurta suosiota nauttiva laulaja Alejandro Fernández joutui hakemaan omaa tuotantoaan levy-yhtiöstä takaisin poliisin avustuksella.

Fernándezin ja Sonyn välinen kymmenen vuotta kestänyt sopimus loppui viime vuonna, kun Fernández siirtyi levy-yhtiö Universalin palkkalistoille. Sony ei kuitenkaan halunnut luopua hyvästä rahasammosta, vaan levy-yhtiö teki ilman Fernándezin lupaa uuden levyn miehen aiemmin julkaisemattomista kappaleista. Fernández ei pitänyt Sonyn suunnitelmista ja hänen asianajajansa lähestyivät levy-yhtiöt kirjeellä, jossa vaadittiin levyn julkaisun peruuttamista.

Sony ei kuitenkaan vastannut Fernández pyyntöön ja yrityksen piti julkaista Diferente-nimellä kulkeva levy vielä tämän syksyn aikana, mutta viime viikon torstaina tehdyn takavarikon myötä levy saattaa jäädä kokonaan julkaisematta.


Poliisi takavarikoi Sonyn tiloista 6 397 Fernándezin tuotantoa sisältänyttä CD-levyä, Diferente-levyn master-version ja uutta julkaisua varten työstetyt kansitaiteet. Fernándezia edustava asianajaja Jose Luis Caballero kertoi Billboard-lehdelle, että Sonyn ja Fernándezin välinen sopimus koski ainoastaan seitsemää levyä, jotka Sony on jo julkaissut. Täten Sonyn suunnitelma julkaista uusi levy ilman Fernándezin suostumusta rikkoo tahojen välistä sopimusta, eikä levyn julkaiseminen ole täten laillista.

Sonyn julkaiseman tiedotteen mukaan levy-yhtiö oli sekä yllättynyt että pettynyt siihen, että poliisit tulivat takavarikoimaan Diferente-levyt. Sonyn tiedottajan mukaan heillä on oikeus julkaista uusi levy ja he toivovat maan oikeuslaitoksen vahvistavan seikan mahdollisimman pian.

5 KOMMENTTIA

eekoo1/5

Lainaus:

Sonyn julkaiseman tiedotteen mukaan levy-yhtiö oli sekä yllättynyt että pettynyt siihen, että poliisit tulivat takavarikoimaan Diferente-levyt. Sonyn tiedottajan mukaan heillä on oikeus julkaista uusi levy ja he toivovat maan oikeuslaitoksen vahvistavan seikan mahdollisimman pian.

Minulla on oikeus ladata kaikkea Sonyn julkaisemaa tavaraa ilmaiseksi internetistä. Toivon maani oikeuslaitoksen vahvistavan tämän seikan mahdollisimman pian.

Sovitaanko näin, Sony?

J-lalli2/5

Lainaus:

heillä on oikeus julkaista uusi levy


Mikä oikeus se semmoinen on, jos artisti sen kieltää???

Ja sopimus loppunut ajat sitten...

Kimmoman3/5

Lainaus:

Lainaus:

heillä on oikeus julkaista uusi levy


Mikä oikeus se semmoinen on, jos artisti sen kieltää???

Ja sopimus loppunut ajat sitten...

Lienee sopimusoikeudellisia kysymyksiä, joita ei ilman sopimusta lyhyen uutislainauksen perusteella pysty sanomaan. Ottaen vielä huomioon eri maan lainsäädännöt.

zipzap4/5

Poistettu

Shadown5/5

Lainaus:

Lainaus:

Sonyn ja Fernándezin välinen sopimus koski ainoastaan seitsemää levyä, jotka Sony on jo julkaissut.

Eiköhän homma sitten ollut jo siinä, jos kahdeksas ei kuulu sopimukseen. Eriasia, mikäli sopimus koskisi kaikkea tuotantoa, joka sopimusaikana syntyy

Yleensähän se meneekin niin, että sopimuskauden kaikki tehdyt kappaleet kuuluvat levy-yhtiölle. Levyjen lukumäärä on taas erillinen pykälä sopimuksessa, jolla viitataan vain materiaalin vähimmäismäärään.

Mutta kuten yllä mainittiin, niin kantaahan uutiseen on hieman hankala ottaa, kun asia on esitetty näin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki