Adobe kertoi jälleen tuovansa Flashin iPhonelle
Soutaminen ja huopaaminen Applen iPhonen ja iPod touchin mahdollisen Flash-tuen ympärillä on jatkunut tämän vuoden maaliskuusta asti, kun Adoben toimitusjohtaja Shantanu Narayen kertoi yrityksen työstävän Flash-ohjelmaa iPhonelle. Flashin tuomiselle iPhoneen on kuitenkin yksi suuri este, sillä ohjelmien kehitykseen tarkoitettu iPhone SDK sisältää sopimusteknisiä rajoitteita, joiden takia Flash-tuen tuleminen puhelimiin vaatisi muutoksia Applen suunnalta.
Nyt Adobe on jälleen kertonut tuovansa Flash-tuen iPhoneen, mutta Adobella työskentelevän Paul Betlemin mukaan ohjelman julkaisu riippuu Applesta. Flash On The Beach -tapahtumassa (FOTB) esiintynyt Betlem kertoi, että hänen työryhmänsä on työstänyt Flash-soittimen jo lähes valmiiksi, ja jos Apple antaa sille hyväksyntänsä, voitaisiin Flash-tuki tuoda iPhoneihin ja iPod toucheihin hyvin nopeasti.
Mahdollisen julkaisun ohella iLaitteiden omistajia kiinnostanee se, kuinka jouhevasti Flash-sovellukset toimisivat kyseisillä laitealustoilla. Steve Jobs on aiemmin sanonut, että Flash-tuki jätettiin pois iPhonesta, koska Flash-sovellukset eivät pyörineet laitteille riittävän sulavasti.
Flash-tuen myötä laitteiden ohjelmistotarjonta kasvaisi huomattavasti, mutta samalla jotkin App Storen tarjoamat ohjelmat voisivat menettää selvästi suosiotaan, joka näkyisi tiettyjen kehittäjien tulojen tippumisena ja samalla myös Applen App Storen kautta saamat tulot tippuisivat. Flash-tuesta hyötyisivät erityisesti monet video- ja musiikkipalvelut sekä pieniä Flash-pelejä tarjoavat sivustot.
Jos Flash-tuki tulee kuluttajien ulottuville SDK-ehtojen löysentymisen seurauksena, olisi todennäköistä, että myös Java- ja Silverlight-tuet ilmaantuisivat jossain vaiheessa kuluttajien ladattavaksi. Tämä kuitenkin heikentäisi Applen rautaista otetta laitteiden ohjelmistotarjontaan, mutta Apple voisi välttää tämän ongelman julkaisemalla itse Adoben kehittämän Flash-tuen osana firmware-päivitystä, jolloin SDK:n ehtoja ei tarvitsisi löysentää.
4 KOMMENTTIA
ischeinin1/4
Mitä soutamista ja huopaamista siinä on, että Adobe jatkuvasti itkee vanhentuneen roskansa perään?
Tässä John Gruberin kommentti asiaan:
Slug02/4
Näin siinä käy kun Apple hallinnoi kaikkea iPhonen sisältöä diktaattorin tavoin: kuluttajien on turha vikistä jos Apple ei halua muita hyödyllisiä teknologioita kilpailemaan puhelimeensa.
Skole3/4
Hetkinen. Siis eihän tuota voi edes ottaa vakavasti. Jos he alkaisivat koodaamaan sitä Androidille, eivät he silloin saisi Flashia iPhonelle, vaan Androidille? Epälooginen lause.
amtiainen4/4
Ihmeellistä spekulointia. Kyse on oikeasti vain siitä että Applen pääjohtaja Steve Jobs on pitänyt Flashin tietokoneversiota liian raskaana ja Flashin mobiiliversiota liian rajoittuneena Iphoneen.
Näissä asioissa pitää olla tiukka jotta saadaan Adobe pakotettua kehittämään juuri iPhonelle optimoitu Flash joka koodataan vain ja ainoastaan iPhonea varten niin että he oikeasti ottavat kaikki mahdolliset resurssit käyttöön. Muuten tuloksena ei ole parasta Flash kokemusta mitä iPhonelle on mahdollista tarjota.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT