AfterDawn logo

Wii ei toista DVD-elokuvia tänä vuonna

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Nintendo suosittu Wii-pelikonsoli ei ole toistaiseksi sisältänyt mahdollisuutta DVD-elokuvien toistamiseen. MOD-piirin ja erillisen toisto-ohjelman avulla DVD-elokuvia on voinut kuitenkin toistaa Wiillä jo muutaman kuukauden ajan ja nyt myös Nintendo on vahvistanut että DVD-elokuvien toistaminen tulee mahdolliseksi Wiillä ilman MOD-piiriä.

Kuluttajien harmiksi kyseinen ominaisuus ei ehdi kuitenkaan markkinoille tämän vuoden puolella, sillä Nintendolla on täysi työ saada tarpeeksi konsoleita joulumarkkinoille, joten DVD-elokuvien tukevan mallin valmistaminen on jätetty ensi vuoden puolelle.

Tällä hetkellä ei ole täyttä varmuutta siitä, että tarvitaanko DVD-elokuvien toistoon kokonaan uusi versio konsolista vai tullaanko DVD-elokuvien toistoon kykenevä ohjelmisto lisäämään Wiin kauppapaikalle, josta halukkaat voivat sen sitten ostaa erikseen.

Wiin DVD-tukea lupailtiin ensimmäisen kerran kuluttajille jo viime vuoden puolella, mutta toistaiseksi asiat eivät ole edenneet ennakoitujen aikataulujen mukaan. Nintendo on pahoitellut ominaisuuden myöhästymistä Nintendon japaninkielisellä sivustolla, mutta muiden maiden Nintendo-sivustot eivät ainakaan toistaiseksi mainitse tukea DVD-elokuvien toistamiselle, joten pahimmassa tapauksessa ominaisuus ei koskaan rantaudu Japanin ulkopuolelle.


Lähteet:
Gizmodo
ITviikko

9 KOMMENTTIA

haxorfox1/9

elikkä siis mod-piirejä hankkimaan :/

mjk2/9

Työkaverini hommasi pojalleen wiin ja siinä on mod-piiri joka kykenee toistamaan dvd-elluja, eikun tilaus vetämään piireistä :-p

popini3/9

Ei ole kyllä minun mielestäni ihan tärkein ominaisuus Wii:llä, että voi katsoa leffoja

admins4/9

varmaan normi dvd levyjen käyttö mahdollisuus aiheuttaa mahdollisuuden kopio pelilevyjen käyttön. Eikä sitä riskiä haluta ottaa

Aunustico5/9

Lainaus:

Ei ole kyllä minun mielestäni ihan tärkein ominaisuus Wii:llä, että voi katsoa leffoja

Tuskin on kuitenkaan tarkoitus kerätä aimo läjää erilaisia teknisiä laitteita TV-tason alahyllylle, jolloin on varmasti ihan pätevää jos konsoli toimittaisi DVD-soittimen asemaan.

Ja joku joka haluaa sekä Wiin että DVD soittimen, joutuu lisäämään budejttiin sen 50-150 euroa riippuen, millaista soitinta halajaa.

Feron6/9

Vinkkinä siis perheille: Muksut voivat kohta katsoa DVD-piirrettynsä omassa huoneessa Wii-konsolillaan, eikä tarvitse lainata isin ja äiskän olkkarin kallista DVD-soitinta. ;)

Paremmat rahat Nintendo saisi, jos DVD-toisto tulisi ohjelmallisena varsinkin joulua miettien, voisin kuvitella: "Äiti: Ostetaanko lapsille Wii, kun ne sitä pukilta toivoivat? Isä: Ei osteta vielä, odotetaan ensi vuoteen, kun tulee se uusi malli, joka toistaa DVDt."

Shadown7/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti admins:

varmaan normi dvd levyjen käyttö mahdollisuus aiheuttaa mahdollisuuden kopio pelilevyjen käyttön. Eikä sitä riskiä haluta ottaa

Siis ihan normi DVD-levyillähän ne Wiin pelit on jo nytkin ja ihan normi DVD-levyille ne kopiot nyt jo poltellaan modatuissa konsoleissa.

Varmaan suurin syy jättää DVD-leffojen toisto pois, oli ihan vaan lisensimaksut.

jaska5518/9

nyt kävi wiille huonosti

-nick-9/9

no eipä tuo itselle mitään elämystä toisi, pelikoneeksi tuo on tehtykkin, jo niin onnettomien audiolähtöjen takia käytän mielummin normi dvd soitinta koska kotiteatterivermeet omistan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki